Platitude – Nine

Kun itse ylittää kolmenkymmenen vuoden rajapyykin ja saa arvosteltavaksi 1980-luvun jälkeen syntyneiden taidokkaasti tehtyä uusklassisprogemetallia, iskevät kateuden kaikki sävyt eetteriin ja arvostelusta tulee osaltaan henkilökohtainen tilitys, kun tajuaa millä soittajan asteella kymmenen vuotta nuoremmat kaverit ovat. Näin käy toisen täyspitkän maailmalle pukanneen Platituden kohdalla.

Debyyttilevystä Secrets Of Life on menty pari askelta eteenpäin ja ruotsalaisseitsikko lataa sen verran valmista Dream Theater meets Europe -materiaalia ilmoille, että hitto vieköön! Peruskokoonpanoa siivittävien kahden kosketinsoittajan ja kitaristin voimin isketään heräävän kevään suloiseen syleilyyn niin monipuolista ja mukavaa metallia, että tekee mieli ostaa mäyräkoiran kylkiäisenä tikkari. Tämä siis pelkkänä kehuna, koska kaikki toimii ärsyttävän hyvin. Mielenkiintoista kuvitella, millaisia levyjä kaverit pukkaavat kolmekymppisinä, jos kehitys jatkuu luonnollisella tavallaan.

Sovitusten moni-ilmeisyys ja runsaus, joskaan ei yllätyksellisyys, tukee sinänsä genren ilmaisutapoja. Koko levy kantaa mukavasti, eikä kultaiselle pallille yllä mikään viisu sinänsä. Tasaisuus kaipaisi tosin hieman jotakin yllätysmomenttia, että täysiä pisteitä uskaltaisi ajatella. Nyt levy on kuin hyvin tehty tilaustyö, tasaisen varmaa ja turvallista laatua. Volyyminamikat kääntyvät oikeaan suuntaan erityisesti letkeän dreamtheatermaisen Trustin, muhevan kasarimaisen Oblivionin ja moniosaisen Fallingin aikana. Seuraavan kerran tilaukseen pistetäänkin se lopullinen klassikko, tack.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-04-22
Arvostelija : Gao

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.