Smash – The Ride
Viitisen vuotta kasassa ollut Smash soittaa raskasta, melodista, tanakkaa ja tiukkaa heavy metallia. The Ride -sinkku on sisällöltään varsin munakas suoritus Metallican, Anthraxin ja Iron Maidenin hengessä. Vanhan kansan melodiat pukkaavat esiin, mutta hommaan on lisätty reilusti nykypäivän otetta, joka tuntuu ja kuuluu vahvasti.
Laulaja Timo Heinonen tuo mieleen tyylillään monia hyviä pitkänlinjan raskaita äänihuulia, joita on saanut kuunnella 80-luvulta asti. Yhtyeen soittopuoli kulkee perinteisellä kitarabassorumpu-teemalla, josta täytyy antaa lisää kehuja – harva heviorkesteri saa nykypäivänä näin hyvää äänimailmaa ja tunnelmaa aikaan moisella asetelmalla. Singlen kaikki kolme raitaa on myös hiottu loppuun asti miksauksien ja säätöjen osalta.
Single jättää jälkeensä hyvän tunnelman ja tunteen, että tätä on pakko saada lisää. Seuraamuksena tästä pitää jäädä odottamaan, koska saadaan kuulla lisää Smashin thrashin pönkittämää voimakasta modernia heviä.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-06-14
Arvostelija : Ismo Korhonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]