Crystalium – Diktat Omega

Ranskalainen Crystalium julistaa soittavansa sotablackia. Keinotekoisten alatyylien keksiminen ja niihin fanaattisella kiihkolla tukeutuminen on keskitason metalliyhtyeiden tavaramerkki, mutta tällä kertaa asian voi painaa surutta villaisella. Musiikki nimittäin puhuu puolestaan, ja sotaisuuskin on jotain muuta kuin konepistoolien kuvia kansilehdessä.

Diktat Omega on alusta loppuun maanisella tahdilla kiitävää blackia, joka eroaa kuitenkin suuresti lajitovereidensa hetken huumassa kasaan loihdituista pikametallikyhäelmistä. Modernilta kuulostavan rumpusoundin ja suttuisten kitarasahausten yhdistelmä on erikoinen, mutta hypnoottinen – jonkinlainen uuden Mayhemin ja vanhan Dimmu Borgirin risteytys.

Tärkeintä on tietysti itse musiikki, ja se on patonkipojilla hanskassa. Jatkuva tykitys ei varmasti jaksaisi innostaa, ellei sitä olisi voideltu kekseliäillä melodioilla, jotka pistävät komppisormen kilkattamaan mielikuvituspeltiä ja jalat napsaamaan valonnopean blastbeatin tahtiin. Tunnelma vetää komeudessaan vertoja sotajoukkojensa edessä taistelumieltä nostattavan komentajan raivoon, ja vokalistin ärjyessä välikappaleen aikana ranskalaista manifestiaan pelkän marssirummun säestämänä, on noustava tuolille seisomaan ja vedettävä lippaan.

Kyseessä on niitä harvoja orkestereita, jotka ovat todella onnistuneet tuomaan samoja kaavoja kierrättävään genreen jotain uutta ja omaperäistä. Aivan jokainen kappale ei yllä täyteen loistoonsa, mutta atmosfäärin puolella punainen lanka pidetään käsissä alusta loppuun, ja ajoittaisesta tuotannollisesta kliinisyydestään huolimatta kokonaisuus toimii erinomaisesti. Ave Crystalium!

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2004-05-10
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.