Vision Divine – Stream Of Consciousness
Vision Divine, yksi Italian suurista powermetal-nimistä, on edennyt jo kolmanteen pitkäsoittoonsa. Bändin keulahahmo, Labyrinthissäkin vaikuttanut kitaristi Olaf Thörsen, kyllästyi kuittailuihin “projektibändistä” ja jätti Labyrinthin ennen yhtyeen viimeisintä albumia paneutuakseen Vision Divineen täysillä.
Bändijärjestelyt saivat jatkoa, kun vokalisti Fabio Lione joutui niin ikään lopettamaan kahdella pallilla keikkumisen, tällä kertaa ilmeisesti sopimusteknisistä syistä. Fabio seivästää lohikäärmeitä jatkossa siis yksinomaan Rhapsodyssä, joten uudeksi laulajaksi Vision Divineen värvättiin Michele Luppi. Luppi onkin taitava vokalisti ja taitavia ovat toki muutkin muusikot.
Stream of Conciousness pitää sisällään vahvasti 80-lukuvaikutteista, melko rauhallista powermetallia. Jo mainittujen yhtyeiden lisäksi musiikillisesti mieleen tulee Kamelot ja Queensrÿche. Konseptialbumi on ehyt kokonaisuus eikä tuotantokaan jätä toivomisen varaa. Albumista ei siis tahdo löytää mitään haukuttavaa. Vaan eipä löydy järin paljon kehuttavaakaan. Pelkällä teknisyydellä ei hyvää musiikkia ole saatu aikaan ennenkään, eikä saada nytkään. Yksikään riffi, melodia tai kertosäe ei aiheuta kylmiä väreitä, saati että joku kappaleista nousisi selvästi ylitse muiden. Tusinatavaraa, valitettavasti.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-04-19
Arvostelija : Alex Machine
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]