Levyarvostelut

NIN – …And All That Could Have Been

And All That Could Have Been on eräänlainen NIN:in best-of-livekokoelma. Mukana olevat biisit on nauhoitettu Fragility v2.0 -kiertueella Pohjois-Amerikassa vuonna 2000. En ole aikaisemmin juurikaan välittänyt NIN:in levyistä lukuunottamatta yksittäisiä biisejä. Jotenkin levyiltä henkii liian taiteellinen ilmapiiri. Edellisen levyn aikaisissa haastatteluissa Trent Reznor kertoikin luomistuskistaan. Studio-NIN on ainakin omasta mielestäni liian taiderockia. Livenä bändin soittoon tulee kuitenkin paljon lisäelämää. Loppuunasti hiotut soundit saavat väistyä rosoisemman ja joskus jopa väärin soitetun poljennon alta. Tämä tyyli on paljon enemmän minun makuuni. NIN:n biisit ovat aina olleet hyviä ja tuo sovitus on ollut se minua häiritsevä osa. Elävänä NIN saa kuitenkin tulta purjeisiin aivan eri tavalla. And All That Could Have Been on lähellä täydellistä levyä.

Special Edition -versiossa on toisella levyllä mukana lähinnä pianolla uudelleensovitettuja ja -soitettuja vanhoja hittejä. Tämä levy uppoaa taas siihen samaan sarjaan kuin aikaisemmatkin NIN studioalbumit. Liian taiteellista minun makuuni, mutta varmasti uppoaa tosi NIN-faneihin. Minä pitäydyn kuitenkin lähinnä keikkaversioissa. Tämä bändi pitää kokea elävänä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-04-08
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.