VII Gates – Fire, Walk With Me

Voi pyhä jyssäys ja muut huonot sanonnat! Kylläpä tuli aprillipäivä liian aikaisin. Sillit purkkiin ja kuravedet pänikkään, sillä ruotsalainen (sekin vielä!) hardrockturhuus pistää ilmoille, toivottavasti, ainokaisensa. Vuodesta 2001 selkeästi pysähdyksissä ollut kehityskulku saanee pian luontevan loppunsa.

Täystyrmäysmentaliteetti johtuu koko hela paketista. Bändin jätkät ovat jo rinksaiän ohittaneita rockkulkureita, jotka matkaavat jossakin täysin yhdentekevässä light-hammerfallmaisessa universumissa. Matkatovereiksi on saatu substarboja, kuten mm. Europen Kee Marcello ja Arch Enemyn Chris Amott, eikä meno siitä sen kummemmaksi muutu. Huono popedahevi on todella huonoa ja hyvä hyvää, eikä toteutus nyt hyvän puolelle käänny edes hetkittäin.

Sävellyspuolella ideointi maistuu yhtä kieroutuneelta kuin vanhentunut mämmi tai uusiseelantilainen jääkiekko. The Saviour -biisin kohdalla perusheavyn kruunuksi ilmantuu harmonikka ja silloin tekee mieli lähteä hopeinen harmonikka-kilpailun ehdokkaiden kanssa upottamaan Ruotsi meren uumeniin. Yritin kissani (se nelijalkainen ”kissa”) kanssa digata levyä edes piirun verran, mutta kun ei, niin ei. Kaikki palaset tuntuivat olevan väärillä paikoilla. Hammondin soundi pilaa esim. Seconds Left To Live -biisin aivan jumalattoman ärsyttävällä tavalla. So Far Away -balladin pilaa taas biisin alussa soiva järjettömän teräksinen Gary Moore -soolo.

Levyn ehdoton kruunu tulee kuitenkin King Diamond -henkisen alun siivittämässä A Dark Room Of My Mind, siinä epäsuhta koko biisin aikana on niin suuri, että paikoin tulee mieleen tässä tehtävän parodiaa progeheavysta, tai sitten bändi onkin tosi huono Manowar-kopio tai vielä jää mahdolliseksi, että perusteilla on ruotsalainen Spinal Tap -ryhmä (älkää vaan sanoko, että näin tosiaan on!!). Sanoja en biisien aikana rohjennut edes tapailla, pelkäsin niiden syöksevän minut väkivaltaisiin tekoihin.

Summå summårum, kehunpoikasen saavat ainoastaan killejen sinänsä virheetön perussoittotaito ja takakannen avoletukassa hengaavat ruotsalaisneitoset. Nämä elementit tosin riittävät tänä päivänä ainoastaan kavereiden viihdytykseen. Bändin nettisaitilta voi tsekata onnenonkijoiden videon, jossa haetaan 1980-luvun alkupuolen NWOBHM-livemenoa, mutta sen kuuluisan harmonikkasoolon aikana tulee mieleen, onko nyt lavalla jonkinlainen Leningrad Cowboys -tribuutti. Seitsemän porttia jäivät nyt avaamatta, helpommin selviää kiertämällä portit ja jättämällä ne oman onnensa nojaan.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-25
Arvostelija : Gao

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.