Rammstein – Sehnsucht

Alustavien tietojen mukaan toukokuussa tulevaa Rammsteinin Rosenrot-singleä odotellessa kaivoin naftaliinista esiin erään loistavan levyn, jota en ollut kuunnellut varmaan vuoteen. Heitän teille lukijoille pallon, ja kysyn: Kuka oikeasti muistaa, että Rammsteinista olisi ollut kunnolla juttua missään Suomen lehdistössä, ennen kuin se julkaisi Mutter-levynsä vuonna 2001, jolloin heidän soundinsa muuttui melodisemmaksi, äänimaailman valtavaksi ja menestyi muuallakin kuin Saksassa? Rammstein sitä ennen kuitenkin julkaisi kaksi melkeinpä täydellistä studiolevyä ja yhden livelevyn.

Jos muilla yhtyeillä on ollut pilke silmäkulmassa levyjä tehdessä, niin Rammsteinilla on ollut varmaan tuhansien hehtaarien aarniometsä, joka on täynnä pieniä perverssejä kääpiöitä. Herzeleid nimeä kantavan ensimmäisen levyn perusteella bändi leimattiin aikoinaan arjalaisuutta korostaviksi natseiksi (eikä varmaan ‘valkoisimmasta lihasta’ kertovat sanoitukset poistaneet mielikuvaa). Kuin bensaa nuotioon heittäisi, levyltä tehtiin musiikkivideo Du riechst so gut -kappaleesta härskisti samalla konseptilla kuin levyn kansikuva, jossa bändin jäsenet esittelevät öljyttyjä kehojaan ja hokevat ‘kylläpäs sie tuoksut/haiset hyvältä’. Naisten pöksyt kastuvat suorastaan silmissä näillä iskulauseilla, eikös? Levyä ei julkaistu Amerikassa ennen kuin hieman Sehnsuct-julkaisun jälkeen vuonna 1998 suuren kysynnän takia (tosin eri kansilla), jolloin myös aiemmin mainitusta musiikkivideosta tehtiin uusi versio. Levy oli loistava kaikessa kokonaisuudessaan eikä oikeastaan sisältänyt yhtään huonoa biisiä.

Mutta vasta toinen levy oli se, joka muutti käsityksen siitä, että saksaksi laulettu musiikki voi menestyä muuallakin maailmassa. Kyseessä on siis multiplatinaa myynyt Sehnsucht (sana on käännetty englanniksi kansilehdessä nälkä, mutta oikeasti tarkoittaa kaipuu). Bändi oli sen myötä mm. Kornin kanssa kiertämässä Amerikkaa Family Values -kiertueella ja pääsi esiintymään MTV Music Awardsiin. Levystä tehtiin varmaan kymmenkunta erilaista versiota – on normaalia versiota, sampleria, promoa, digipakkia, muutamalla eri bonusbiisillä riippuen julkaisupaikasta, tour editionia, tupla-cd:tä, vinyyliä ja ties mitä, mutta tämä arvostelu on tehty siitä perusversiota. Tämäkin levykin meinasi saada julkaisukiellon kukkahattutätejä järkyttäneiden kansien takia, joissa on bändin jäsenten naamat ovat mitä ihmeellisimmässä kidutuslaitteissa. Tällä yritettiin viitata juutalaisten kiduttamiseen, joten natsismi-leima ei ollut poistunut mihinkään.

Aikoinaan levyn superhitiksi noussut Du Hast osoitti, että levy oli juuri sitä itseään – suoraviivaista industrialmetallia: jyräävät kitarariffit, melodiset synat ja takaraivon murskaksi junttaavat rummut ja röyhkeän päällekäyvät lyriikat aiheinaan mitä härskeimpiä juttuja. Levyllä on jätetty turhat kikkailut pois ja ei jätetty juurikaan arvailun varaa. Tästä hyvä esimerkki on, että levyn aloittavalla nimikkoraidalla ei ole yhtäkään rumpufilliä ja kitarasoolot on koko levyltä jätetty pitkätukille.

Mutta vaikka bändi oli tässä vaiheessa tehnyt kaksi levyllistä loistavaa musiikki, niin Rammstein varmaan ei olisi koskaan tullut kuuluisaksi ilman lavashowtaan. Lavashowt sisälsivät kaiken maailman pyroefektejä ja muita tavaramerkinomaisia esityksiä, kuten laulajan basarin tahdissa nyrkillä polveen takomista ja mikrofonilla päähän hakkaamista. Kumminkin varmasti tunnetuimpia ja eniten paheksuntaa herättänyt lavashow on bändin esittämä Bück dich (vapaasti suomennettuna pyllistä). Teille totaalipimennossa eläneille kerrottakoon, että esityksessä laulaja Till Lindemann vetää talutushihnalla kosketinsoittajan konttaamaan keskelle lavaa ja repii tämän housujen “Long Johnson” -tyylisen luukun auki. Till vetäisee housuistaan peniksen esiin ja alkaa läiskimään sillä kosketinsoittajan pakaroita ja tämän jälkeen ruiskii valkoista elämännestettään, osan joutuen yleisöön ja laulajan omaan suuhun.

Jos et ole vielä levyyn tutustunut, suosittelen että hankimaan sen jostakin ja kuuntelemaan ainakin levyn kolme ensimmäistä biisiä. Jos Sehnsucht ei kappaleena kolahtanut, niin Engel ja Tier viimeistään pyyhkivät jalkasi alta ja potkii päähän. Jos nekään eivät saa sinua vakuuttuneeksi, niin Rammstein ei ole sinun juttusi. Itse en löydä levystä edes hakemalla mitään vikaa, kuten en muistakaan Rammsteinin levyistä. Kyse ei ole siitä ettenkö pystyisi bändiä kuuntelemaan objektiivisesti, vaan kyse on siitä että levyiltä ei yksinkertaisesti löydy heikkoa lenkkiä. Katsotaan millaista materiaalia on jatkossa bändiltä luvassa. Mutta tähän loppuun haluaisin vielä sanoa vertailukohdaksi erään mielenkiintoisen seikan: kuka muistaa, että Diabloa olisi noteerattu lehdistössä ennen Eterniumia, vaikka oli sitä ennen tehnyt kaksi loistavaa albumia?

Arvostelu julkaistu : 2004-03-19
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.