Levyarvostelut

Kamara – Tämäkin Vielä

Pitipä tämäkin vielä nähdä. Kamaran Tämäkin vielä kuulostaa enemmän Kotiteollisuudelta kuin Kotiteollisuus nykyään itsekään.

Kuuntelin levyn kahteen kertaan. Löytyi sieltä muutakin. Viiden biisin joukosta yksi, nimikkobiisi Tämäkin vielä on tyylipuhdas Mokoma-klooni. Thrash-riffit ja kertosäkeen äijähuudot ovat kuin kukkomiesten käsistä. Tai no, Mokoma olisi tehnyt saman kappaleen kymmenen kertaa paremmin. Levyn muut kappaleet noudattavat pääasiassa tuttua jytäriffi-bassosäe-popkertosäe-henkistä linjaa.

Kamaran soittajat eivät ole eilisen teereen poikia, ja levyyn on selvästi panostettukin aina ulkoasua myöten. Siltikään ei irtopisteitä bändille juurikaan heru.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-24
Arvostelija : Kalle Heino

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.