Levyarvostelut

Anasarca – Dying

Vuosien saatossa duoksi kutistunut saksalainen Anasarca kohtaa Dying-nimeä kantavalla uutuudellaan kolmannen levyn kirouksen. Yhtyeen musikaalinen anti on kuitenkin niin toimivaa ja perusvarmaa brutaalia deathmetallia, että epäonnistumisen pelkoa ei juuri ole. Orkesterin puhdas kuolonmetalli kuuluu genrensä onnistuneimpiin yrityksiin, mutta mitään musikaalisesti omaperäistä se ei kuitenkaan tarjoa.

Mikä sitten erottaa bändin massasta? No äärimmäisen hyvin onnistuneet sanoitukset tietenkin. Dying-levyn teemat pyörivät (yllätys,yllätys) kuoleman ympärillä, mutta tämänkertainen teema poikkeaa normaalista teurastuksesta todella radikaalisti. Idea sanoituksiin on nimittäin tullut aitojen oikeasti kuolemansairaiden ihmisten tarinoista. Jokainen biisi kertoo eri kuolemaisillaan olevan henkilön kertomuksen suoraan ja kaunistelematta. Anasarca on onnistunut luomaan teeman joka on ahdistava, mutta samalla myös oikeasti koskettava, sillä kuolemaa käsitellään harvoin näin onnistuneesti ja tehokkaasti.

Dying nousee teemansa ansiosta tämänhetkisen death-maailman ehdottomaan kärkikastiin. Suosittelen levyä kaikille raa´an kuolon ystäville, jotka vaativat musiikiltaan muutakin sanomaa kuin visvaa ja suolenpätkiä. Toisaalta tätä ei voi suositella heikkohermoisille, jotka eivät välttämättä kestä lukea rankkojakin kuvauksia kemoterapiasta ja muusta vastaavasta. Loistava tunteita herättävä paketti!

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-28
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.