Cruachan – The Middle Kingdom

Vaikka folk-metallin voi helposti yhdistää ns. pakanametalliin ja muihin väkivaltaisiin fantasia-aiheisiin tarinoihin, ottaa irlantilainen keltti-hevibändi Cruachan onnistuneen pesäeron moiseen heti aloitusraidallaan. Romantisoituihin Valhalla-rähinöihin ja kristittyjen lahtaamistarinoihin tottunut kuulija saa vasten kasvojaan ajatuksen, että tuhat vuotta sitten miekkojaan kalistellut ihmiskunta ei ole kasvanut rahtuakaan, vain aseet ovat kehittyneet. Samaan hengenvetoon vokalisti Karen Gilligan toteaa, että kunhan uusi vuosituhat vierähtää samaan malliin, saavat metsänpeikot ja muut menninkäiset vihdoin telmiä rauhassa. Meitä ihmisiä ei nimittäin neitosen mukaan enää siinä vaiheessa pyöri nurkissa häiritsemässä synkkine ideologioinemme ja sotinemme.

Oikeastaan on väärin sanoa Cruachania puhtaasti metalliksi. Vaikka kitara soi paikoin raskaasti, ja levyn loppupuolella kuullaan vähäisissä määrin örinääkin, on kyse pohjimmiltaan rokista. Folkkia levyltä löytyy huomattavasti enemmän kuin vain mausteeksi; säkkipillit ja muut perinteiset soittimet soivat läpi levyn, ja sanoituksissakin maalaillaan mukavia tarinoita druideista ja muista menneen ajan olennoista. Kokonaisuutta rikkoo hieman aloitusraidan nykyaikaakin kritisoiva Celtica ja pari perusrokista ammentavaa veisua. Suomalaiseen folkmetalliin otetaan selkeä ero rakkaudesta kertovilla lauluilla. Ongelmaksi levyn metallivaikutteiden suhteen nousi se, että Suomessa asuneena on yksinkertaisesti tottunut liian tasokkaaseen metalliin. Levyn anti jää musiikillisesti auttamatta aavistuksen verran kevyeksi. Tarinoiden puolelta levy on kuitenkin hyvin mielenkiintoista kuultavaa, ja mainiot taustatiedot kansilehdissä auttavat kappaleiden tekstipuolen ymmärtämisessä.

Soittimia löytyy folkille tyypilliseen tapaan iso liuta. On säkkipilliä, lukuisia eri huiluja, mandolinia ja ties mitä. Soitannassa ei huomauttamista ole, ja laulaja Karen Gilligankin suoriutuu enimmäkseen kunnialla. Herkemmissä osissa Gilliganin ääni on erittäin kaunis, mutta muutamassa, hieman tylyyttä kaivanneissa kohdissa laulajan ääni jäi auttamatta liian herkäksi.

Cruachan on keittänyt erikoisista aineksista sopan, josta jokainen löytänee jotain valittamisen aihetta. Rokkijampat tuskin pitävät levyn folk- ja metallivaikutteista, metalli-ihmiset karsastavat levyn kevyttä kulkua, ja folkista pitävät ihmettelevät levyn rokkiraitoja ja romanttisia vivahteita. Jotain kumman tuttua tässä kuitenkin on – jotain sellaista, joka sai allekirjoittaneen kuuntelemaan liki 50 minuuttisen levyn mukisematta kerralla läpi. Kevyestä folk-metallista kiinnostuneille levy tarjoaa kyllä mielenkiintoista kuunneltavaa roppakaupalla, mutta puutuoppi-peikkohevistä kiinnostuneet eivät välttämättä tämän parissa viihdy.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-04-06
Arvostelija : Atte Jaakkola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.