Agonizer – World Of Fools
Pyhäjärveläinen Agonizer perustettiin kuusi vuotta sitten, ja ennen tätä omakustanne-Ep:tä Pyhäjärven poijjaat olivat kerenneet rustata kasaan neljä demoa sekä keikkailleet suht ahkerasti. Ja se kyllä kuuluu: Agonizerin Ep ei ole mitään säälittävää räpellystä niin kuin yleensä bändeillä, jotka ovat uransa alkumetreillä. World of Fools -Ep onkin kasattu kahden viimeisimmän demon, Cain ja World of Fools, biiseistä. Eli periaatteessa tämä voisi olla myös jonkin sortin kokoelmademo.
Vokalistin äänestä tulee paikka paikoin mieleen Antidoten vokalisti. Ääni ei todellakaan ole paha, päin vastoin. Musiikista taas mieleen juolahtaa Sentenced.
Kaksi ensimmäistä biisiä, World of Fools ja Whatever, ovat mutkattomia ja rullaavat hyvin painollaan eteen päin. Tosin biisit ovat ehkä vähän liian samanlaisia, mutta eipä tuo jää pitkäksi aikaa kaivelemaan.
Albumin kolmas biisi Say Love onkin sitten erilainen. Say Love on enemmänkin hardrock-pohjaista kuin suoraa melodista heavyä ja se onkin Ep:n erilaisin biisi, sillä viimeinen biisi, Cain the Slayer, on taas sitä tuttua ja turvallista melodista metallia.
Ep:n kuunneltuani useampaan otteeseen uskon vakaasti, että Agonizeria odottaa kirkas metallinen tulevaisuus.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-04-05
Arvostelija : Sarita DeFeis
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.