Levyarvostelut

Haltya – Electric Help Elves

…Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt. Siel pienet elektroniset apu-tontut sekoilevat funkinmakuisen psykedeelisen trancen parissa – ainakin jos Haltyan uutta levyä Electric Help Elves on uskominen.

Electric Help Elves alkaa erittäin vauhdikkaalla ja groovaavalla menolla. Syntikoilla saadaan meno kuulostamaan paikoin 1970-luvun funkilta, ja tasainen trance-komppi jauhaa päällä. Oman mausteensa tuo genrelle tyypilliset psykedeeliset pulputukset ja surinat. Sen verran ohut äänimaailma tosin on, että äänenvoimakkuus piti vääntää lähelle kipukynnystä ennen kuin musiikki todella tempasi mukaansa. Levy etenee samaan tahtiin, ei niinkään tajunnanräjäyttävien soundien tai tarttuvien rytmien parissa, vaan ennemminkin eräänlaisen live-tunnelman parissa. Tämä lienee bändin tarkoituskin, onhan teemakin normaalin klubi-skenen sijaan metsäbileissä ja metsänhaltijoiden iloisessa sienisoppasekoilussa.

Levy muuttuu loppua kohti lähemmäs hypnoottista ja elektronisempaa trancea. Levyn fiilis on selvästi harkittua, ja palvelee bändin omaa visiota hyvistä bileistä. Paikoin levyltä löytyy erittäin hyväntuulisia, jopa koomiseksi ehtiviä melodioita ja soundeja, jotka ovat kaukana perinteisestä psykedeliasta. Lopusta löytyy myös jostain mystisestä syystä iso kasa pelkkää hiljaisuutta sisältäviä raitoja, joiden jälkeen tulee lyhyt “piiloraita”.

Haltya on luonut keskivertoa paremman metsäntuoksuisen trance-platan. Vaikka kotikuuntelua ajatellen levy on aavistuksen verran mielenkiinnoton, en panisi alkuunkaan pahakseni, jos pääsisin tämän levyn kuvailemiin metsäbileisiin häröilemään tonttulakki päässä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-08-03
Arvostelija : Atte Jaakkola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.