Levyarvostelut

Prime STH – Beautiful Awakening

Ruotsin puolelta kajahtaa taas astetta kovempaa rautaa purtavaksi. Jopa rapakon toisella puolella keikkaillut Prime STH tarjoaa toisen albuminsa myötä ensimmäiseen kokopitkään verrattuna enemmän suoraviivaisuutta, mutta myös tasokkaita melodisia sävelkulkuja. Ajan saatossa bändin tukena on ollut tuottamassa ja miksaamassa Andy Wallacen (Linkin Park, Nirvana) ja Tom Lord Algen (Limp Bizkit, Marilyn Manson) kaltaiset suurnimet. Uutukaisen tuottamisesta tosin ovat vastanneet bändin laulaja Noa ja rumpali Kaz. Varsin hyvää työtä pojat ovat onnistuneet tekemään.

Orkesterin tarjoama 45 minuuttia ei kaikesta huolimatta tarjoa hirveästi uudenlaista kuultavaa. Paljon yhtye on kuitenkin saanut kasaan radioystävällisiä biisejä, joista ainakin Pieces on tarttunut allekirjoittaneen korviin jo ennen levyn kuulemista. Kehuja bändille voi myöntää lyriikoista, joiden sisältö ei ole täysin hengetöntä. Sanoitusten ohella tulkitsija Noan ääni on saatu sovitettua musiikkiin erittäin hyvin niin, ettei laulujen sisältö mene täysin ohi korvien. Tämä tieto osoittaa taas sen, että muulla orkesterilla soittopuoli on hanskassa ja soittimet on saatu hyvin miksattua kokonaisuuteen. Eli jonkinlaista kehittymistä on havaittavissa verrattuna Underneath the Surface -levyn aikoihin.

Beautiful Awakeningin avulla yhtye tuo esille kunnianhimonsa ja samalla myös määrätietoisen työskentelyn, jonka tuloksena ilmoille saattaa putkahtaa ajan kanssa jotain uutta ja pätevää. Parempaan päin ollaan kuitenkin koko ajan menossa. Toivotaan bändin saavan ansaitsemansa huomio ja kyvyn vältellä MTV-huttuuntumista, joka luultavasti tulee uhkaksi toiminnalle ennemmin tai myöhemmin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-04-13
Arvostelija : Ismo Korhonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.