Ville Leinonen – Suudelmitar
Ville Leinonen julkaisi hiljattain neljännen albuminsa Suudelmitar, eli balladeja metsäpoluilta ja merten rannoilta. Tämän romanttisen kulttuuritempauksen Leinonen halusi toteuttaa mahdollisimman pelkistettynä, eli Valumo-yhtye ja rock-iskelmät jäivät taka-alalle tätä levyä tehdessä. Ville itse kuvailee Suudelmitarta tunnelmallisena seikkailulevynä kaikenikäisille ihmisille akustisessa hengessä, ja sitähän se on.
Levyn promoaminen tunnelmallisena ei ainakaan ole jäänyt vähättelyksi. Kappaleet jättävät paljon tilaa rauhalliselle aivotoiminnalle kuuntelun ohella. Villen, akustisen kitaran ja muiden eksoottisten soittimien ohella taustalla voi välillä kuulla erikoisia, mutta tilanteisiin sopivia taustalauluja ja huudahteluja. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon zorbas-henkinen kappale Luunvalkoisilla purjeilla. Myös Dans ma cabanen ja Lumiaurojen laulu kaltaisten kappaleiden pariin ei voi kuin hiljentyä ja tutkia tilannetta musiikin ja mielen yhteisessä harmoniatilassa.
Suudelmitar onnistui vetämään maton allekirjoittaneen alta. Akustiset kieli- ja puhallinsoittimet luovat hyvän tunnelman jo niin loistavan Villen laulun ja akustisen kitaroinnin ohelle. Ville Leinonen on saanut kasaan erinomaisen, raikkaan ja kauniin teoksen, joka toimii levyn kansitaiteesta sisältöön asti.
On myös hienoa havaita, että täältä kylmien tunteiden pohjolasta löytyy vielä miespuolisia henkilöitä, jotka uskaltavat tuoda julki niitä kätkettyjä tunteita musiikin avulla näinkin voimakkaasti. Uskoisin jopa, että tämän levyn tarkoitus on rauhallisen kuunteluhetken ohella pehmentää vähän suomalaista perusjuroa äijäluonnetta. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan miltä tuntuu viettää iltaa omien ajatusten ja Suudelmittaren kanssa.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-10
Arvostelija : Ismo Korhonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]