Levyarvostelut

Mudvayne – The Beginning Of All Things To End

The Beginning Of All Things To End -levy on Mudvaynen 1997 julkaistun Kill, I Oughta -levyn uudelleenjulkaisu. Eli kyseessä ei ole bändin uusi levy. Alkuperäinen julkaisu on pantu kasaan alunperin paikallisten fanien haluttua jonkinlaisen julkaisun. Jos kannen tekstit pitävät paikkansa (alkuperäistä materiaalia ei ole muokattu jälkeenpäin), kuulostaa levy yllättävän hyvältä. Musiikillisesti Mudvayne ei juurikaan kuulosta erilaiselta kuin L.D.50-levyllä. Materiaali on melko samanlaista ja jos L.D.50 kolahti niin varmasti myös tämä levy. Ensimmäinen varsinainen biisi on aivan selvä Korn- kopio. Davis-imitaatio on hieman liian voimakas. Onneksi tämä jää kuitenkin tuohon yhteen biisiin. Levyllä on mukana lisäksi kaksi miksattua versiota Dig- biisistä, joka on alunperin tuolta L.D.50-levyltä. Nämä versiot ovat oikeasti hyviä, eikä puuduttavia ja turhia kuten yleensä kaikki miksaukset.

Muuten Mudvaynen soundi on aika paljon samanlaista kuin Slipknotilla. Ottaen huomioon alkuperäisen julkaisun ajankohdan tulee kyllä sellainen olo, että Slipknot onkin napannut oman soundinsa Mudvaynelta eikä toisinpäin, mikä ilmeisesti on yleinen uskomus. Slipknotin Mate,Feed,Kill,Repeat -levyhän ei kuulosta yhtään samalta kuin Slipknot-levy, joka on tehty Kill, I Oughta -levyn jälkeen. Ja lisäksi vielä Slipknotin Shawn Graham diggailee Mudvaynea ja oli jopa apulaistuottajana tuolla L.D.50-levyllä. Ei ole kovinkaan vaikea uskoa sitä, että Graham olisi napannut Slipknotiin Mudvayneltä kuulemaansa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2002-03-23
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.