Levyarvostelut

Takiainen – Orja

Piikikäs ja tarrautuva Takiainen on aloittanut valloituksen kotimaisen raskaamman rokin rintamalla. Tämän naisvaltaisen trion sisar-bändeinä mainittakoon muun muassa Kittie, Bitch Alert ja Clamour. Useaan kertaan kokoonpanonsa vaihtanut orkesteri on löytänyt sen rankan angstisen linjauksen, jolla tullaan tekemään vaikutus tummanpuhuvaan yleisöön. Johanna Kustannuksen kautta markkinoille esiin tuotu kaksi kappaletta sisältävä Orja-single enteilee hyvää vaikuttavalla ja vihamielisellä otteellaan.

Orja-biisin säkeet kertovat jo sen, että nämä naiset ovat tulleet omimaan valtakunnan itselleen ja orjuuttamaan kuuliansa matalataajuisin sävelin. Katkaise-kappale lähentelee gootti-ilmapiiriä punaviinin ja kosketinsäestyksen voimin sopivissa määrin unohtamatta ärhäkkäitä kielisoittimia ja rumpujen pauketta. Alkuun biisit kuulostavat hieman junnaavilta, mutta kappaleiden sanoma lähtee avautumaan muutaman kuuntelukerran jälkeen.

Katrin lauluääni on vakuuttavan ärhäkkä eikä hänen bassottelutkaan heikompaa titteliä ansaitse. On hienoa kuulla naispuolisten nousevan barrikaadeille primitiivistä miehistä örinöintiä ja mättöä vastaan. Bändiltä lupaillaan kokopitkää paukutusta huhtikuun puolivälissä. Jos Mikko Karmila onnistuu hiomaan timantin täydelliseen kuntoon huhtikuuhun mennessä, niin meillä tulee olemaan todella hyvät oltavat tulevan kevään aikana.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-07
Arvostelija : Ismo Korhonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.