Levyarvostelut

Morning After – Through The Eyes Of The Enemy

Kuulin Morning afteria ensimmäisen kerran Ylen Popkomissio ohjelmassa, jossa näytettiin heidän Back 2 basics video. Olin heti myyty ja jostain piti saada levy käsiin. Onneksi löysin bändin levy-yhtiön Rooster recordsin sivuille ja sitä kautta sain hankittua levyn käsiini. Eikä levy tuottanut pettymystä. Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen Biohazard. Oikeutetusti bändi itse kuvaa musiikkiaan New York tyyliseksi hardcore- metalliksi. Back 2 basics on hyvä esimerkki kuvaamaan koko levyä. Suoraviivaista hardcorea. Ei mitään elämää suurempaa omaperäisyyttä, mutta energistä ja menevää mäiskettä. Ainut pikku heikkous levyssä on sen kesto. Kyllä tällaista mäiskettä jaksaisi kuunnella kauemminkin kuin tuon reilut 22 minuuttia. Ei ainakaan ehdi kyllästyä. Suosittelen katsastamaan bändin, jos joskus tulee sattumalta eteen.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-10-02
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.