Soulfly – Prophecy
Soulfly on palannut ja tällekin levylle kokoonpano on pistetty uusiksi. Mukaan on haalittu Ill Niñosta kitaristi Mark Rizzo, rumpuihin palasi Primitive-levyllä mukana ollut Joe Nunez ja bassohommat jaettiin ex-Primer 55 –miehen Bobby Burnsin ja Megadethissä vaikuttaneen Dave Effelsonin kesken. Effelson tosin taisi olla ainoastaan studiokeikalla. Ilmeisesti muutoksia saadaan bändin kokoonpanoon myös jatkossa, koska saatekirjeessäkin Max Cavalera kertoo, ettei koskaan ole halunnutkaan bändin olevan samat neljä kaveria ikuisesti.
Prophecy on jälleen pieni askel eteenpäin Soulfly-matkaa. Peruselementtejä ei ole kovinkaan paljoa menty muokkaamaan, mutta monipuolisuutta levylle on jälleen kerran lisätty yllättävilläkin ratkaisuilla. Levy alkaa ”kitarasireenillä”, jota seuraa perinteistäkin perinteisempi Soulfly-rumpurytmi. Tästä eteenpäin onkin meno lähes koko levyn ajan sitä tuttua ja turvallista Cavalera-riffittelyä. Paikoitellen meno yltyy jo Soulfly-mitassakin liian kliseiseksi ja itseään toistavaksi ja kuulija voi helposti arvata mitä seuraavaksi tapahtuu.
7-raidan kohdalla iskee kuulohermoon ensimmäinen poikkeavuus. En ainakaan muista aikaisemmin Soulfly-levyiltä kuulleeni reggaeta. Lisäksi biisissä on mukana myös puhaltimia. Moses-biisi on tehty yhdessä serbialaisen Eyesburn-bändin kanssa ja vokaleissa ilmeisesti häärii kyseisen bändin vokalisti. Eyesburnia on kutsuttu metallin Bob Marleyksi, joten reggae-vaikutteet eivät kovin yllättäviä ole. Mosesta seuraa ehkä levyn paras mättöraita Born Again Anarchist, joka on hyvin klassista Soulfly-mättöä -perinteistä, mutta toimivaa. Biisin nimestä voisi vetää pohdintoja siihen, että Max pyytelisi edellisen levyn lipsumisia jotenkin anteeksi, mutta annetaan noitten pohdintojen olla.
Loppuun saadaan jälleen yllätys. Kaksi viimeistä raitaa ovat akustisia vetoja ja ne ovat ehdottomasti levyn parasta antia. Soulfly IV on akustisuuden lisäksi instrumentaaliveto ja loistava biisi. Yksinkertaisista elementeillä on saatu aikaan tunnelma, jollaiseen ei mättöraidoilla ole mitään mahdollisuutta. Kun tämän perään lyödään myös akustinen Wings, jossa naisvokaaleissa vierailee jälleen Asha Rabouin (hän on ollut mukana myös kahdella edellisellä albumilla), on lopetus levyllä enemmän kuin hieno. Aivan loppuun on jostain syystä lisätty vielä March On River Drina –marssi, joka kuulostaa kyllä enemmän sirkukselta kuin hyvältä albumin lopulta.
Kokonaisuutena Prophecy on jälleen tasaisen vahva veto, joka ei nouse äärettömiin korkeuksiin, mutta ei myöskään vajoa syvälle. Soulfly on koko uransa ajan tehnyt melko tasaisia levyjä ja Prophecy on hyvä jatko tähän sarjaan. Mukana on jälleen hyviä singalong-iskulauseita (tyyliin Prophecy, Living Sacrifice, Born Again Anarchist) ja niiden vastapainona mielenkiintoisia vierailuja. Tasaisen tappavasti etenevä levy bändin levylistan parempaan päähän. Vieraijoitten ansiosta nostetaan arvosana nelosen puolelle.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-18
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.