Levyarvostelut

Kaada – Mecd

John Erik Kaada on Norjan musiikkimaailman monitoimisäätäjä. Enimmäkseen marginaalissa, elektrojazzhybridi Cloroformin riveissä ja oman sooloprojektinsa kanssa häärinyt herra on ehtinyt rustata myös muutaman elokuvasävellyksen. Jossain matkan varrella on näemmä lohjennut huomiota valtavirrankin puolelta, sillä julkaisija on vaihtunut Mike Pattonin härötalli Ipecacista Norjan Warneriin. Ja vaikka tuo siirtymä kyllä kuuluu sekä orgaanisemmassa että helpommassa yleisvireessä, on tämä Mecd popiksi aika kummallinen keitos.

Kaada sekoittelee jazzahtavaa Tom Waits/Frank Zappa -seikkailua perinteisempään kappaleformaattiin. Paikoin folksävytteiseen, paikoin tripahtavaan fiilistelyyn mies on sovittanut suurempaa soundia mandoliinien, puhaltimien, vierailevien laulajien, ja tietenkin oman soittimen, keyboardin avustuksella. Itse aseteltuihin mutkiinsa vähän kompastelevanakin Kaada on vetävää ja omankuuloista popmusiikkia, joka tarjoaa sekä kauniita että hauskoja hetkiä.

Useasti kertosäkeisiinsä kiteytyvissä kappaleissa viljellään tahallisen pökkelömäisiä hokemia tyyliin That’s Life O-Oh, It’s Wonderful to Be a Nerd tai I’m almost always right, all right (All-rightr), joita sitten toistetaan ad infinitum. Lopputulos tasapainoilee ärsyttävän ja sympaattisen, tylsistyttävän ja hypnoottisen sekä nerokkaan ja näsäviisaan välillä. Pienen kuuntelun jälkeen huomaa vaakakupin painuvan yhä useammin positiivisen puolelle. Herkän alakuloiset melodiat vievät voiton levyn toistuvuuteen taipuvaisesta perusluonteesta, eivätkä pitkin levyä sirotellut friikahtelut enää kuulosta teennäisiltä pyristelyiltä, vaan tyyliin sopivilta tehokeinoilta. Tämä jos mikään ansaitsee paradoksaalisen nimekkeen alternativepop.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-04-05
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.