Disillusion – Back To Times Of Splendor

Disillusion tarjoaa tietyllä lailla äärimmäisyyksiin vietyä hybridimetallia. Avausraita And the Mirror Cracked auheuttaa thrash-osionsa jälkeen mielleyhtymiä Elegyn aikaiseen Amorphikseen sekä System of a Downiin, johon viittaa maneereiltaan ja ääneltään hyvinkin paljon Serj Tankiania muistuttava vokalisti. Jatkossa kuullaan monenmuotoisia ja -pituisia kappaleita, joita yhdistää lähinnä soundimaailma sekä jokseenkin melodiset ja jopa tarttuvat kertosäkeet. Suuri osa sävellysten muista osista on yhtä päätöntä sekamelskaa, joka yltyy kakofonisimmissa kohtauksissa suorastaan kuuntelukelvottomaksi.

Jatkuvan tempon ja tyylien vaihtelun seurauksena yhtyeen ideoista on vaikea saada kiinni, ja bändi tekee kuulijan olon epämiellyttäväksi jatkuvasti tahallaan vaikeuttaessa tätä. 14-minuuttisen nimikappaleen keskiosassa kuultava linnunlaululla ja akustisella kitaralla höystetty bassonnäpyttely on miellyttävää kuultavaa, mutta tämänkin momentin henki onnistutaan pilaamaan pian kuvaan ilmestyvillä itsetarkoituksellisen raskailla kitaroilla. Laadukkaampiin hetkiin ei ehdi juuri keskittyä, kun bändi on jo survomassa korvasta sisään uusia ideoita uudella nopeudella. Esimerkiksi Opeth osaa yhdistää kevyen ja raskaan saumattomasti, Disillusionilla on siihen vielä matkaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, kenelle Disillusion on ajatellut levyä tekevänsä. Tavallaan tämä soveltuu kaikenlaisen musiikin ystäville, tavallaan ei kellekään.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-26
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.