Monolithe – I

Ranskalainen doom-komissio Monolithe lähestyy mediaa minimaalisella varustuksella: pitkien saatevirsien ja kansilehtien sijaan tarjolla on pelkkä musta kiekko. Levy kätkee sisäänsä yhden ainoan kappaleen, jonka uumenissa jyllää matalalle viritetty ja harras koneisto pitkää tuomiota julistaen.

Yhteistä albumin monelle osuudelle ovat hidas tempo ja uneliaalla tavalla raskaat kitarat. Painava soitanto kohoaa pehmeiden syntikkamattojen ja solistin möreän kaikuörinän myötä mammuttimaisiin sfääreihin, ja tunnelma on parhaimmillaan erinomainen. Välillä särkijän riepottelemasta äänimaisemasta laskeudutaan rauhallisempiin, pianon ja kitaratilutusten valtaamiin välisoittoihin, jotka pohjustavat siirtymiä seuraaviin nostatuksiin.

Monolithe poikkeaa omalaatuisilla sävellyksillään surumielisestä perusdoomista. Orkesterin tyyli luoda jotain kaunista ja raskasta perustuu mollisointuapatian sijaan fantasiamaiseen majesteettisuuteen, jonka kantavana elementtinä toimivat hienosti käytetyt syntikat ja lead-kitarat. Jännitys ja rauhallisuus vuorottelevat levyn edetessä sulavalla tavalla.

Yhden valtavan kappaleen konstruoiminen ei missään nimessä ole helppo tehtävä. Vaikein este on eri melodioiden yhteennitomisen rinnalla jatkuva mielenkiinnon ylläpitäminen, sillä levy on käytännössä kuunneltava alusta loppuun joka kerta. Etunaan patonkimaan pojilla on doomille ominainen hitaus, jonka avulla kappaleita voi helposti venyttää kymmenen minuutin paremmalle puolelle. Näin massiivisen teoksen onnistumiselle on kuitenkin nostettava hattua.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-02-29
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.