Levyarvostelut

51koodia – Nimetty

51koodia-yhtyeestä löytyi todella vähän tietoa saatekirjeen puutteen takia, mutta kerron sen mitä keräämistäni tiedoista pystyn. Joensuulainen 51koodia syntyi alkuvuodesta 2002 (ilmeisesti nykyisin pysyvästi telakalla olevan) Pool-yhtyeen raunioista. Musiikkityylinä levyllä on moderni, metallisävytteinen suomirock. Joissakin muusikoissa on ollut huomattavissa vihaa/kateutta 51koodia kohtaan, sillä yhtye sai jopa kaksi levytyssopimusta “soittamalla huonoa musiikkia” ja heittämättä yhtäkään keikkaa. En näe syytä arvostella bändiä tämän levy-yhtiöasian takia, vaan keskityn bändin hengentuotteeseen, eli tähän Nimetty-albumiin.

Henkilökohtaisesti pidän todella paljon levyn soitannasta. Kitaravallit ja kosketinsoittajan lähinnä ääniefektimäiset soitannat toimivat mukavasti rumpujen päällä, mutta Hannun äänen kanssa on ongelmia sen yhteensopivuudessa biisien kanssa. Kaikkien kappaleiden lauluosuudet on laulettu puhtaasti, jolloin hieman poprock-tyyliseen Tahdotko/Tahdonko -kappaleeseen ääni sopii kuin nakutettu, mutta Vain kuolleen ruumiini yli taas on sellainen ralli, joka hieman muuteltuna olisi saattanut löytää tiensä Diablon levylle. Jos Hannu uskaltaisi kokeilla vetää tulevaisuudessa edes jonkin verran raaemmin lauluosuudet, niin trenditietoisten ihmisten lisäksi metallimiesten kiinnostus saattaisi kasvaa bändiä kohtaan.

Sanoituspuolella löytyy lähinnä perinteistä ihmissuhdedraamaa, mutta löytyypä sieltä myös tarinoita kidnappauksista ja päänsisäisistä äänistä. Pieni sokerisuuden vähentäminen ei tosin haittaisi. Eniten levyllä häiritsevä tekijä on mielestäni levyn aloittavan raidan mitäänsanomattomat, suorastaan hävyttömän mauttomat woo-o-o-oo-o -vedätykset, jotka olisi voitu jättää purkkapop-yhtyeille.

Jos olet jonkin kolmesta levyltä otetusta singlestä (Kauas, Voisiko olla tänään se päivä, Vedenjakaja) ja pidit siitä, hanki Nimetty. Muille voin vain sanoa, että levy on tutustumisen arvoinen moderni suomirock-levy.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-02-17
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.