Thursday – War All The Time

Emobändien massiivinen maihinnousu alkaa vähitellen käymään todella pitkäveteiseksi. Joka tuutista tuuppaa kaikenkarvaista elämäänsä kitisevää possea, ja vaikerointitrendi vain yltyy. Kappaleiden kaava on yleensä sama: laulaja laulaa suurimman osan osuuksistaan puhtaasti ja ah-niin-melodramaattisesti. Välillä hän kiljaisee hiukan, ikään kuin oikeuttaakseen ”core”-päätteen ”emocoressa”. Duurisointuja vältellään kuin ruttoa ja rumpali heittää silloin tällöin kehiin pienet progeilut, jotta kuulostaisi siltä kuin bändi olisi löytänyt ”oman juttunsa”.

Kritisointivuorossa oleva Thursday on pidemmän linjan emobändejä. Yhtyeen debyytti julkaistiin vuonna 1999, ja kokoonpano on sittemmin saavuttanut melkoisen suosion ainakin kotimaassaan USA:ssa. Rankimmillaan Thursdayn musiikki muistuttaa Glassjaw‘ta, herkimmillään suoraviivaisempaa Radioheadia. Uuden levyn nimi War All the Time kertoo kaiken sanoituksellisesta sisällöstä. ”Elämämme on helvetin synkkää, ilmaiskaamme se itsetarkoituksellisen vaikeaselkoisesti”. Ikään kuin arjen vaikeudet olisivat suurikin uutinen maailman loppuväestölle, huonoissa fiiliksissä oikein piehtaroidaan.

Kaikkein eniten Thursdayn musiikissa vastustan levyn yleistunnelmaa ongelmien edessä nöyrtymisestä. Perhana sentään! Vertailun vuoksi, esimerkiksi Hatebreedin sanoitukset käsittelevät miten helppoa on raivata esteet tieltään, jos vain tekee asian eteen tarpeeksi töitä. Ne saavat ottamaan elämää sarvista ja hoitamaan probleemat päiväjärjestyksestä. Sanoituksilla on siis funktio ja ne tarjoavat jotain. Thursdayn sanoitukset ovat tekotaiteellista synkistelyä pahimmillaan. Laulaja Geoff Rickly kertoo miten olemme kaikki kadonneet pimeään käytävään, tai miten putoamme alas kerrostalon seinämää katsoen samalla ikkunoista miten ihmiset sisällä ovat pukeutuneet hautajaisia varten mustaan ja valkoiseen. Tai miten ”he” varastivat rakkauden elämästämme laittaakseen seksin radioon (come again…?). Ynnä muuta, ynnä muuta, ja Geoffille mieluisin ilmaisutyyli on tietenkin ”mahdollisimman ärsyttävä”. Ainoa aiemmin mainitusta ”emokaavasta” poikkeava kappale, pianovetoinen ja kaunis This Song Brought to You by a Falling Bomb on sekin pilattu väsyneillä sanoituksilla.

War All the Time on sekoitus rokkia ja poppia, ja protestoisin huvittuneesti, jos näkisin tätä levyä kuvailtavan millään sanalla, joka päättyy ”coreen”. Levy ei sisällä mitään musiikillisesti uutta eikä sanoituksellisesti myönteistä. Narisemisen mestareilla Waterdownilla ja Funeral for a Friendillä on sentään tarttuvia kappaleita. Ynnä muutama duurisointu.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2004-02-18
Arvostelija : Juhani Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.