Worms – Pelican Songs
Jyväskylän huonoimmaksi rock-bändiksi muinoin tituleerattu Worms on kaikkia
universumin lakeja uhmaten saanut julkaistua esikoispitkäsoittonsa
Amerikassa. Itse orkesteri on ollut kasassa jo kuumalta kasariluvulta
asti, ja osa kappaleista on nauhoitettu kymmenen vuotta sitten, mutta
levy on saatu pihalle vasta nyt.
Pelican Songs rykäisee käyntiin doomahtavalla kahden nuotin sessiolla, joka kestää vajaat kolmekymmentä minuuttia. Yläasteen treenikämppäkompilla ja kaikuluotainta muistuttavilla kitaraefekteillä herkutteleva psykedeelinen eepos on monotonisuudessaan ja naurettavassa yksinkertaisuudessaan hypnoottinen. Takakannessa teos kuvataan itse asiassa kahden kappaleen medleyksi, mutta kyseessä on ehdottomasti kaksi identtisintä koskaan kuulemaani sävellystä.
Metallimainen raskaus loppuu siihen. Albumin kolme seuraavaa biisiä leijailevat pilvien päällä keveine kitarasoundeineen, laulajan toistellessa muutamaa lausetta uneliaalla äänellään. Hittikaavoista ei ole tietoakaan, kun yhtye renkuttaa yhtä ja samaa – tai maksimissaan kahta – sointua jokaisen kappaleen alusta loppuun tuttujen kitaraleadien suristessa ja vinkuessa taustalla. Worms maalailee äänimaisemaa, joka on yhtä aikaa raivostuttavan tylsä ja kiinnostava.
Pelican Songsin sävellykset ovat turhauttavan kehnoja. Hitaaseen toistoon ja yksinkertaiseen kitaran kielten näppäilyyn naamioitu välttävä soittotaito on oikeastaan niin hirvittävää, että levyyn on perehdyttävä jo pelkästään sympatiasta näin huonoa yhtyettä kohtaan.
Viimeinen biisi, Border, palaa vihdoinkin alun tuomiopäivätunnelmaan kiivaana polkevalla bassorummullaan ja sirkkelin tavoin viiltävällä kitarasäröllään. Niiden muodostama massiivinen ääniseinämä on jotain sellaista, joka pitäisi kokea livenä keikalla. Jos Worms soittaisi doomia, tässä oltaisiin hyvin oikeilla jäljillä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-02-06
Arvostelija : Jere Salonen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]