Levyarvostelut

Cornerstone – Once Upon Our Yesterdays

Ensimmäinen ajatus on, että tämä laulajahan sopisi ihan hyvin Malmsteenin bändiin. Ja mikä jottei, sillä Dougie White on kuin onkin laulanut Ynkän bändissä. Albumin avausraita, Welcome to Forever, on dynaamisesti rullaava iloinen ja reipas ralli, joka jää takuuvarmana junnaamaan päähän. Vinkein viisu koko albumilla on kolmas biisi, Passion to Warfare, joka poikkeaa muusta albumin musiikillisesta linjasta hivenen progehtavalla Rainbow-tyylillään.

Albumin ainoa balladi, Man Without Reason, on aivan tavallinen heavyballadi kauniine, haikeine kitaroineen ja melankolisine lauluineen. Biisi voisi ihan hyvin olla vaikka wanhaa Whitesnakea, sillä biisistä tulee erehdyttävän paljon mieleen Whitesnaken Blindman. 21st Century Man sytyttää, mikäli pitää esim. Rainbowsta. Sen verran rainbowmainen rallatus tuo biisi on. Reipasta menoa alusta loppuun saakka.

Albumin nimikkobiisi lupaa paljon, mutta ei kuitenkaan täytä lupauksiaan. Koko ajan sitä odottaa biisin loppuhuipennusta, jota kuitenkaan ei koskaan tule. Biisi jää junnaamaan paikoilleen ja käy pian tylsäksi kuunneltavaksi. End of the World -biisiin on hienosti ympätty irkkumusiikkivaikutteita. Tiedä sitten, halutaanko sanoa, että irkkumusa on maailmanlopun paikka vai mitä. Vaikutteet kumminkin toimivat yllättävän hyvin ja tekevät biisistä erittäin eloisan ja mukavan kuunneltavan.

Albumin toinen hidas, Some Have Dream, on myöskin erittäin paljon saman tyylinen kuin Whitesnaken vanhat ja uudemmatkin hitaat ovat. Jopa ääntä myöten, sillä White onistuu kuulostamaan hivenen Coverdalelta. Mene ja tiedä, onko David Coverdale ja Whitesnake olleet yhtenä musiikillisista vaikutteista Dougie Whitella. Siltä ainakin kovasti vaikuttaa.

Albumin viimeinen raina, Scream, ei ainakaan vastaa mielikuvaa mikä nimestä syntyy. Biisi alkaa leppoisasti kitaralirutuksilla, jonka jälkeen alkaa sentään tapahtua jotain. Peruskamaa tosin tämäkin biisi on. Likimain koko albumi on tuttua ja turvallista heviä, jossa ei vaihtelut, mikäli niitä tarpeeksi olisi, virkistä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2004-03-15
Arvostelija : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.