SubUrban Tribe – Untameable
SubUrban Tribe on palaamassa jälleen valokeilaan menestystä niittäneen uudistuneen Subbari-debyytin jälkeen. Edellisen levyn aikoihin odottelin innolla mitä tuleman pitää, koska tulihan bändin keulalle yksi Suomen persoonallisimmista vokalisteista eli Kyyriasta tuttu Ville Tuomi. SubUrban Tribe –levy oli kuitenkin aikanaan henkilökohtaisesti varmasti vuoden suurin pettymys. Villen vokaalit ja bändi itsessäänkään eivät päässeet läheskään sille tasolle, jota odotin.
Nyt käsissä on kuitenkin uusi single Untameable ja homma alkaa näyttää taas paremmalta. Edellisen levyn kaupallinen menestys ei ole ainakaan negatiivisesti vaikuttanut bändin soundiin ja mukaan on saatu huomattava annos lisäpotkua. Jonkinlaisia uusiometalliviittauksia biisistä löytyy myös, mitä voisi alkuun pitää melkoisen yllättävänä elementtinä, mutta pikavilkaisu Kyyrian tuotantoon tappaa tuon yllätyksen melko nopeasti. Kyyria oli Suomen ensimmäinen numetal-bändi, sanan positiivisessa merkityksessä, jo paljon ennen kyseisen tyylin syntyä. Tiedä sitten paljonko tämä on Ville Tuomen ansiota Janne Joutsenniemen kuitenkin tehdessä bändin biisit, mutta homma toimii.
Untameable on hyvä biisi, jossa Tuomi paikoitellen myös räppää, mitä on lupailtu tulevalle levylle enemmänkin. Mistään rapmetallista ei kuitenkaan ole kyse, vaan Subbarit seuraavat tälläkin levyllä edeltäjänsä viitoittamaa popimpaa soundia, mutta nyt on mukaan saatu mukava annos rosoisuutta. Tämä sinkku lupaa hyvää.
Bonuksena mukana Evil Remix biisistä, joka on erittäin toimiva remiksaus, jossa kitaravallia on vielä kasvatettu ja muutenkin biisin on saatu uudenlainen ote. Tällaisissa remikseissä on jo jotain ideaakin.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2004-01-12
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.