Shannon – Shannon

Ranskanpullaa, ranskanpullaa! Jossakin Normandian rinteillä ovat viinit ja juustot menneet nyt väärään kurkkuun ja käymistila molemmissa edennyt liian pitkälle.

Shannon-nimisen pumpun edustaja ilmoittaa saatesanoissaan, että bändi tuo eurooppalaisen soundin melodiseen hard rockiin, jonka kulta-aika oli 1980-luvun loppupuolella ja että bändi on nyt valmis puolustamaan ranskalaisia värejä taistelussa tämän tyylilajin jenkkiedustajia vastaan. Jos eurooppalaisuus ja ranskalaisuus tarkoittavat sitä, että mielikuviin iskeytyvät huonoimmat ruotsinlauttabändit ja Keski-Euroopan euroviisuedustajat, en tiedä onko sitä haettua eurooppalaisuutta välttämättä saavutettu.

Kypsään ikään ehtineet Shannonin pojat tavoittelevat jotakin Whitesnake/Winger/Heart -maastossa, mutta tekevät kaiken huonommin ja keskinkertaisemmin. Ainoat ponukat menevät kitaristi Patrice Louisille, joka tavoittelee vimmatusti aggressiivista Yngvie Malmsteen/Steve Vai -soitantaa biisien täytteeksi, mikä osin toimiikin ajoittain. Sanoitukset liittyvät naisiin ja johonkin muka-kapinallisuuteen, joita pojat aikamiespäivillään tavoittelevat. Anti jää tosin Pizza Enrico -tasolle, liika on liikaa. Kun tuotantokin on tunkkaisen pehmeä, jää käteen ns. munaton olo.

Joku rocktoimittaja sanoi aikoinaan Phil Collinsista, että hänen levyjään kuunneltuaan olo on kuin olisi syönyt pussillisen vaahtokarkkeja. Nyt olo Shannonin jälkeen vastaa samaa mielikuvaa ja päälle pistetään vielä muutama väljähtänyt Dr.Pepper.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2003-12-16
Arvostelija : Gao

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.