Moneybrother – Blood Panic

Ruotsalainen Moneybrother julkaisee nyt Suomessa naapurissamme jo mainetta niittäneen debyyttialbuminsa Blood Panic. Levymerkistä syntyy heti assosiaatio enemmän tai vähemmän tiukasti naputettuun punk-, hardcore- ja actionrock-genreihin. Kyseisen levymerkin tärkeimpiä bändejä ovat mm. The Hives, Millencolin ja Raised Fist. Levyn kansikuvan tarkastelu antaa aiheen epäillä bändiä omaperäiseksi actionrock-koplaksi.

Levyn avaava raita hämmentää edelleen: ilmoille pamahtaa energisesti soitettua 70-lukulaisesti soljuvaa mukaansatempaavaa rockmelodiaa. Ei siis riffikitaroita ja rynkytystä, vaan melodian ehdoilla kuljetettua soulahtavaa retrorockia! Yhtyeen soundi tuo paikoitellen mieleen muutamat loistavat svedubändit, The Soundtrack of Our Livesin ja jopa Weeping Willowsin. Kuten sanottua, bändin soundi perustuu pitkälle laulustemmoihin, koskettimiin ja 70-luvulta haiseviin soundeihin. Tällä levyllä kaulasoittimet ja rummut ollaan jätetty tärkeään säestäjän rooliin.

Levyn biisit vaihtelevat tempoltaan ja sävellysteknisesti, mutta samanlainen kokoava tunnelma kestää levyn alusta loppuun. Päällimmäiseksi levyn kuuntelun jälkeen nousee kysymys, kuinka joku on keksinyt tehdä tällaista? Tämä toimii! Biisien skaala vaihtelee soulahtavasta balladi-osastosta hyväntuuliseen ja avoimeen rocktulkintaan. Vahvasti koko levyä ja bändiä tuntuu leimaavan pelkästään positiivinen pilke silmäkulmassa, joka ei niinkään näy sanoituksissa, vaan bändin huolettomissa tuotantoratkaisuissa ja soitossa. Bändi kuitenkin on tosissaan tekemisissään kuuleman perusteella. Hauska huomata, että hyvää jälkeä syntyy joiltakin ilman turhaa jännittämistäkin.

Ensimmäisenä singlenä julkaistu It’s Been Hurting With You All the Way, Joanna on reipas miehen tilitys siitä, kun hommat eivät rakkaudessa menneetkään aivan kuten olisi pitänyt. Parasta biisissä on hienot jousisovitukset alusta loppuun. Albumin parhaimmistoa. Pehmeästi soljuva falsettilaululla ja torvilla tunnelmoitu Don’t Call the Police on intiimi laulu poliisin harjoittamasta väkivallasta. Feelings Getting Stronger in the Dark on puoliakustinen kaunis ja tyylikäs kertomus juhlahumun ja hapanjuoman vääristämistä tunteista. Sanoituksellisestikin levy on iloinen yllätys: se on täynnä pieniä kertomuksia tavallisesta elämästä, mutta se ei sorru missään vaiheessa tyylittömiin kliseisiin. Kliseenhän saa nykyään käännettyä kiinnostavaksi camp-estetiikaksi tekemällä sen tarpeeksi tyylillä.

Levyssä on tunnetta, poltetta ja elinvoimaa. Se on ajoittain surullinen, mutta loistavasti koottu levy, joka palauttaa aina seuraavalla biisillä uskon elämään. Levy on hämmästyttävän aidon kuuloinen kokoelma vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä eri genreistä. Levy kuulostaa välillä nostalgiselta kuulostamatta kuitenkaan oikeen keneltäkään. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Melkein 5.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-12-03
Arvostelija : Juha Luomala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.