Dream Theater – Train of Thought

Progemetallin dinosaurusta Dream Theateria ei varmaan tarvitse sen kummemmin esitellä. Yhtye julkaisi vastikään jo kahdeksannen studioalbuminsa, joka on varustettu mystisellä Train of Thought -nimellä sekä vielä mystisemmällä kansitaiteella, joka tuo väistämättäkin mieleen yhtyeen vuonna 1994 julkaistun Awake-albumin.

Siinä missä parisen vuotta sitten julkaistu Metropolis pt. 2: Scenes From a Memory oli uusi Images & Words, on Train of Thought vastike jo edellämainitulle Awakelle. Levyjä yhdistäviä tekijöitä ovat lähinnä synkkyys ja simppelin metallinen ote. Ja todellakin, Dream Theater on nyt suoraviivaisempi ja raskaampi kuin koskaan. Osasyynä tähän on varmasti bändin mukaan vaikuttajina toimineet Metallica ja Iron Maiden, joista jälkimmäisen vaikutusta en levyltä erottanut kertaakaan. Metallicaa ja varsinkin Megadethia tosin sitäkin enemmän. Lainauksia ei edes olla yritetty peitellä. Bongatkaapa vaikka This Dying Soul -biisistä Blackened-kohta sekä Endless Sacrificen alku, joka on paikoitellen lähes identtistä Megadeth-kitaroinnin kanssa. Eipä tämä kuitenkaan ole Dream Theaterille uusi asia. Kuultiinhan jo Scenes From a Memoryn Home-biisissä suora Tool-lainaus.

Progea ei kuitenkaan ole täysin unohdettu. Pitkät kitarasoolot, uskomattoman hienot rumpukuviot ja kosketinkikkailut ovat yhä tallessa. John Myungin bassokuvioita ja James LaBrien tuttua, turvallista vokalisointia unohtamatta. Jostain syystä Dream Theater on myöskin päättänyt ottaa levyllään askeleen modernimpaan suuntaan. Kitarointi on tutusta John Petrucci -tyylistä huolimatta kumman uusiometallivivahteista ja jostain ihmeen syystä bändi on päättänyt tunkea Honor Thy Father -biisiin maailman paskinta räppiä! En haluaisi tässä tilittää ärtymystäni hip hop -piirejä kohtaan, mutta en voi kuin avautua aiheesta: Oi, miksi te teitte sen? Pahempaa pyhäinhävistystä ei olekaan! Tosin onhan rumpali Mike Portnoyn mieltymys rap-musiikkia kohtaan ollut tiedossa jo Awaken ajoista lähtien.

Kaikesta huolimatta Train of Thought on hyvin tutun ja turvallisen kuuloinen julkaisu, joka päihittää mennen tullen edellisen Six Degrees of Inner Turbulence -levyn, kuin Falling into Infinitynkin. Ihan kovimpaan Dream Theater -kärkeen tällä julkaisulla ei kuitenkaan ylletä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-11-18
Arvostelija : Toni Peltola

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.