Static-X – Shadow Zone
Amerikkalainen industrialmättöä säätävä Static-X on päässyt kolmanteen albumiinsa asti. Shadow Zone –nimeä kantava tuotos on pettymys. Mitään uutta ei ole bändiin ilmestynyt sitten Wisconsin Death Trip -debyyttialbumin.
Levy starttaa lähes tavaramerkkimäisillä Static-X-riffeillä Destroy All –biisin räjähtäessä käyntiin. Tässä sitten onkin koko seuraavan 40 minuutin anti. Koko levy on niitä tuttuja ja turvallisia junttakitaroita, erinäisiä ”sireeni”-sampleja ja puhtaan epäpuhdasta huutolaulua. Ihastuin aikanaan Static-X:n soundiin todella paljon debyyttialbumin aikoihin, mutta viimeistään nyt on pakko tunnustaa, että bändi on jämähtänyt paikalleen. Minkäänlaista kehitystä ei ole tapahtunut viimeisen neljän vuoden aikana.
Ainut pieni piristys, ironista kyllä, on loppupään So-balladi, joka on yllättävän rauhallinen Static-X-biisi. Kokonaisuutena levy on kuitenkin niin saman kaavan toistamista, ettei siitä juurikaan jää mitään mieleen. Kun on kuullut sen ensimmäisen biisin, niin on kuullut ne kaikki. Hupaisinta tässä on vielä se, että Static-X onnistuu aina pistämään levyn alkuun parhaan biisinsä eli alaspäin lähdetään heti alun jälkeen. Lyhyesti ja ytimekkäästi: pettymys.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2003-12-01
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.