Tenhi – Väre

Harvoin kuulee näin hartaasti ja persoonallisesti kudottuja tunnelmia, tai oikeastaan tunnetiloja. Tenhi soittaa tummasävytteistä folkmusiikkia, jossa perisuomalainen alakulo ja luonnonläheisyys nivoutuvat progressiiviseksi kokonaisuudeksi. Yhtye on musiikillisesti täysin oma lukunsa, mutta sen aikaansaama tunnelma tuo välillä mieleen Dead Can Dancen ja Miranda Sex Gardenin kaltaiset goottia ja kansanmusiikkia sekoittavat orkesterit.

Kun Väreen laittaa soimaan, komentaa kaiuttimista tulviva synkeä mollivirta hamuamaan valokatkaisinta. Mestarillinen ensimmäinen raita Vastakaiun suorastaan vaatii intiimin kynttilävalaistuksen puitteikseen. Kappaleen maalailevaan tunnelmaan ja tummaan surumielisyyteen uppoutuu ja unohtuu hetkessä. Vasta seitsemän minuutin jälkeen havahtuu, kun seuraava raita pyörähtää käyntiin.

Aikavälillä 2000-2002 nauhoitettu Väre sisältää korostetun visuaalista musiikkia. Koskaan aikaisemmin eivät kuvat yöllisistä, hopeanvärisistä maisemista ole tulvineet näin voimmakkaina silmieni eteen. Pimeät metsiköt eivät kuitenkaan ole vailla lohdullista tyyssijaa, eivätkä seesteiset lammet väreilemättä lepää. Tenhi ei nimittäin tee yhden emootion musiikkia, sitä kuunnellessa tunnetilat vaihtelevat pehmeästi soljuen. Duuri on tosin alakynnessä, joten kansanmusiikista tuttua reipasteluakin tuntuu varjostavan jokin pimeä salaisuus. Pieni Keväin-instrumentaali lienee tässä mielessä kevyin esitys, mutta tuntuu olevan sitä vain johdatuksena Yötä-kappaleen raskaasti vierivälle melankolialle. Rytmikkäimmissä lauluissa kuten Katveessa ja Hedningarnan poljentoa muistuttavassa Jäljenissä Tenhi kuitenkin pistää hieman vipinää tempoon, mikä tuo sopivaa vaihtelua muuten niin maalailevaan ilmaisuun.

Väre on kaikilta osin täydellinen levy. Tuotantoratkaisut tukevat musiikkia, äänimaailma on milloin painostava, milloin ilmava, muttei koskaan tylsä. Sävellykset ovat kuin luontokappaleita. Huilu, viulu, kitara, basso, rummut ja koskettimet tuntuvat noudattavan omaa vääjämätöntä, mutta ennalta-arvaamatonta logiikkaa. Tenhin hämärämaailmaan on helppo sukeltaa, jos tämän logiikan hyväksyy. Mutta kuten jotkut oikean luonnon kappaleetkin ovat hauraita, on myös Tenhin aikaansaama tunnelma pirstoutuvainen. Se on täydellinen sellaisenaan, mutta tietyt ilmaisulliset yksityiskohdat saattavat joidenkin kuuntelijoiden kannalta kääntää asetelman päälaelleen. Esimerkiksi yhtyeen vokalistien, Ilkka Salmisen ja Tyko Saarikon suosima matala shamaaniukko-ääni voi olla monille kuulijoille liikaa. Musiikin yltiöromanttinen luonne voi niin ikään olla vaikea pala.

Väre on kuitenkin niin monipuolinen, ja niin taitavasti tehty kokonaisuus, etten pysty kuvittelemaan sellaista alakulomusiikin ystävää, joka ei saisi levystä yhtään mitään irti. Allekirjoittaneelle se oli suorastaan tajunnanräjäyttävä kokemus, eikä siitä kymmenenkään kuuntelukerran jälkeen ole edelleenkään saanut tarpeekseen.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2004-01-08
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.