Korn – Deuce
Deuce on käsittääkseni ensimmäinen virallinen Kornin DVD-julkaisu (jenkeissä on julkaistu jonkinlainen tekele aikaisemmin, mutta siitä en tiedä sen enempää). Levyllä on mukana “kaikki” Kornin videot (paitsi uusimman levyn) ja paljon sekalaista Behind The Scenes – materiaalia. Lisäksi mukaan on pantu aikaisemmin VHS:nä julkaistu Who Then Now?. Joka onkin levyn parasta antia.
Oletettavasti juuri musiikkivideoidenon tarkoitus olla levyn tärkein anti. Siksi onkin erikoista, että niiden löytämiseen sain kulumaan noin tunnin. Levyn navigointi on nimittäin rakennettu siten, että liikkumalla ympäri melkoisen häiriintyneen oloista mielisairaalaa. Ja minkään asian löytäminen ei ole yksinkertaista. Kun lisäksi minkäänlaista vinkkiä ei kerrota minne ollaan menossa ennen kuin valinta on suoritettu niin navigointi on todella hankalaa. Se hyvä puoli vaikeassa käytettävyydessä on, että joka kerta löytää jotain uutta. Tavaraa on tarjolla niin paljon, ettei koskaan voi olla varma onko kaikki todella tullut käytyä läpi. Suurin osa materiaalista on kylläkin huumoripitoista hörhöilyä lavan takana ja vähän missä sattuu.
Parasta anti on kuitenkin juuri se vanha Who Then Now?. Ja kun siihen vielä pääsee suoraan etusivulta niin moni varmaankin katsoo juuri tuon ensimmäiseksi. Tiedä sitten onko se ollut tarkoituskin.
Kokonaisuutena Deuce pitää sisällään paljon tavaraa, jonka löytäminen on vain uskomattoman vaikeaa. Veikkaisin, että DVD:n tekeminen on maksanut aivan älyttömästi ja harmittaakin se, ettei siitä ole onnistuttu tekemään helpommin käytettävää. Moni katsoja varmasti menettää mielenkiintonsa levyä kohtaan, kun sieltä ei mitään oikein löydä. Itse olisin kaivannut levylle myös keikan. Mukana on lyhyt, pätkitty ja vanha keikka, mutta sekin on erittäin hyvässä piilossa. Uusi keikkamateriaali olisi piristänyt levyä kummasti (jos joku on sellaisen levyltä löytänyt ilmoitelkaa minullekin).
Tällaisena Deuce menettelee ja on kyllä viihteellinen jonkin aikaa. Mitään elämää suurempaa erikoista se ei kuitenkaan tarjoa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2002-09-05
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.