A Perfect Circle – Thirteenth Step

A Perfect Circle tekee petollista musiikkia. Kakkoslevy Thirteenth Stepin aloittava The Package sisältää paitsi kaksinaamaisuuden lyyristä käsittelyä myös kataluutta itse musiikin muodossa. Mystikko Maynard James Keenan johdattaa kuulijansa rauhalliseen tunnelmaan, uskottelee kaiken olevan kunnossa ja viettelee hänet istuutumaan Damokleen miekan alle. Tunnelma rikkoutuu kohtalokkaasti neljän minuutin kohdalla tylyllä ja yllättävänkin metallisella osiolla. Lopputulos on liki kahdeksanminuuttinen mestariteos, jonka varjoon seuraavat yksitoista kappaletta auttamattomasti jäävät.

Vaikka loppulevyn materiaali ei ylläkään aloitusraidan tasolle, on Thirteenth Step rikkaan monisävytteinen kokonaisuus ja vähän puolitiehen jäänyttä Mer de Nomsia väkevämpi paketti. Biisien painotukset vaihtelevat A Strangerin jousilla koristellusta tunnelmoinnista Petin rankempaan ulosantiin. Goottibändeille ominaisen kaikukitaroinnin varaan rakentuvaa atmosfääristä äänimaailmaa kuuntelee oikein mielellään ja säästeliäästi sijoitellut raskaat osat tuovat dynamiikkaa kappaleisiin. Vielä kun paria raitaa on saatu sulostuttamaan Jarboen taianomainen ääni, pitäisi kyse olla vähintäänkin merkkitapauksesta. Mutta jokin tässä häiritsee. Ja sitä jotakin olen yrittänyt muotoilla sanoiksi viimeiset kolme viikkoa. Tämä on nimittäin niitä levyjä, jotka vaativat runsaasti kuuntelua.

Thirteenth Stepillä Keenanin emoyhtyeen varjoa on vaikeampi ohittaa kuin Mer de Nomsilla. Paitsi että hänen vahvasti persoonallisella äänellä on todella leimaava vaikutus, kuullaan levyllä The Outsiderin tapaisia, selkeitä toolismeja sisältäviä kappaleita. Keenan käsittelee myös pääosin samoja aiheita kuin Toolissa. Ero lienee lähinnä siinä, että salatieteiden ja mystiikan jäädessä vähemmälle siirtyy ihmisen pimeä puoli keskipisteeseen. Hänen sanoituksissaan petollisuus (The Package), pahuus ja raadollisuus, riippuvuus toisesta (Weak and Powerless, Pet), itsetuhoisuus ja narsistisuus (The Outsider) saavat osansa. Levyn hienoimpia lyyrisiä oivalluksia on kuitenkin The Noosen sädekehä=hirttosilmukka -vertaus.

Keenanin ja kitaristi Billy Howerdelin kappaleet ovat ammattimaisesti rustattua tummanpuhuvaa alternativerockia, josta ei tunnetta puutu. Mutta jos ajatellaan sävellyksen ja sanoitusten välistä suhdetta, ei ytimeen ihan päästä. Jotenkin tuntuu, että paikoin pehmeämpään goottileijailuun taipuva musiikki on hieman ristiriidassa raskaan lyyrisen sisällön kanssa. Olisi helpompi suhtautua siihen, jos tuota ristiriitaa korostettaisiin esimerkiksi kieroutuneen ironian muodossa. Tällaisenaan vaikuttaisi siltä kuin Keenanin ja Howerdelin näkemykset eivät oikein kohtaisi, mikä ei tarkoita sitä, että kappaleet olisivat huonoja. Niistä vaan puuttuu se kouriintuntuva veren maku ja äkkisyvyys, joka armotta imaisee kuulijan mukaansa yhä uudestaan ja uudestaan.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-12-04
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.