Iggy Pop – Skull Ring

Punkahtava rock ei ole ollut minulle ikään mikään kaikista rakkain ilmaismuoto, mutta Iggy Pop ilmiönä ja tekijänä on kyllä kiehtonut parin vuoden ajan. Iggy Pop on ennen kaikkea kulttihahmo persoonana ja historiansa takia. Iggyn musiikillisiinkaan tekemisiin ei voi siis suhtautua puhtaasti musiikillisesti. Yritän kuitenkin nyt parhaani. Iggyn värikkääseen biografiaan voi tutustua vaikka miehen kotisivuilla.

Miehen uusin hengentuote Skull Ring on sekava levy. Yli tunnin kestävä levy on aika pitkä yhdellä kertaa kuunneltavaksi, biisit kun tuppaavat olemaan varsin simppeleitä (kuinkas muutenkaan). Toisaalta levyn heikkoudeksi ja toisaalta taas vahvuudeksi on laskettava se, että Iggy on nauhoittanut levyn yhdessä entisen (kultti)bändinsä The Stoogesin, The Trollsin, Green Dayn, Sum41:n ja Peachesin kanssa. Tulos on tilkkutäkki ja biisien välillä on aluksi vaikea nähdä punaista lankaa. Parin kuuntelukerran jälkeen huomaa kaikissa biiseissä olevan aina jotain samaa dekadenttia röyheyttä. Iggy on itse katu-uskottavuus. On eri asia, kuulostaako musiikki aina niin hyvältä.

Taustabändin jatkuva vaihtuminen levyn edetessä tuo mukavasti variaatiota. Totuus on, että katu-uskottavuutta tai ei, niin nuorten hanujen, Green Dayn ja Sum 41:n kanssa tehdyt rallit osuvat tiukimmin tärykalvoon. Erityisen tiukasti tikkaa Green Dayn kanssa runtattu Private Hell. Tiedän, että punk-asenteessa annetaan anteeksi hieman sleepaava soitto, mutta kun soitto todella laahaa kuten the Stoogesilla aika ajoin, on se korvilleni melkoista kärsimystä. Tuntuisi, että Iggy saa kyllä potkittua biiseihin aivan tarpeeksi sitä aitoutta ja munaa varsin soittotaitoisten ”teinibändienkin” säestyksellä. Asia ei kuitenkaan ole täysin yksioikoinen. Poikien kanssa tehdyt biisit ovat kuin popahtavan punkrockperinteen prototyyppejä. Niissä on valtavasti energiaa. Luultavasti vast´edes en suhtaudu Sum 41:iin aivan niin kevytkenkäisesti kuin tähän asti.

Vanhempien herrojen kanssa tehdyissä biiseissä ei ole niin paljon energiaa, mutta niistä kuitenkin huokuu elämää nähneen bändin aitous. Heidän kanssaan tehdyt biisit hengittävät ja elävät enemmän. The Stoogesin kanssa tehty jälki on paskaista ja rouheaa, vähän niinkuin vanhoissa autoissa, joissa on V8-kone. Ei kuitenkaan tarvitse kahta kertaa katsoa kansilehdestä, kun tietää kenen kanssa kulloinenkin biisi on tehty. Oli miten oli, niin levyn onnistunein ralli on levyn lopettava synkähkö Blood on Your Cool, jossa soittopuolet hoitaa The Trolls. Iggy on uskomaton jätkä, mutta ei uskomaton biisintekijä. Biisit ovat tasapaksuja esityksiä, jotka on kuullut moneen kertaan jo kolmannella kuuntelulla.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-11-18
Arvostelija : Juha Luomala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.