Levyarvostelut

Mustasch – Ratsafari

Ruotsalainen raskaan rockin lähettiläs Mustasch on edennyt toiseen, nokkelasti nimettyyn albumiinsa. Edellisellä Above All –levyllä bändi ei vielä saanut irti itsestään mitään kovinkaan erikoista. Livenä bändi toimi kuitenkin jo tuolloin lähes täydellisesti, mikä ensimmäisen kerran tuli todistettua viime vuoden Provinssissa. Kakkosalbumilla meno on edeltäjäänsä verrattuna huomattavan paljon groovaavampaa.

Mustaschin vaikutteet löytyvät takuuvarmasti Black Sabbathin puolelta. Mikään Sabbath-ripoff ei kuitenkaan ole kyseessä. Raskaasti rokkaavasta materiaalista on kuitenkin kyse. Paikoitellen tempo putoilee jo lähes doomin tasolle, mikä tuokin mukavasti lisävaihtelua. Ratsafarilla biiseihin on saatu myös groovaavaa lisäpotkua, mikä on bändin keikoilta tuttua. Uutuus tuokin huomattavasti paremmin esille bändin tunnelmanluontitaidot. Ratsafaria kuunnellessa voi tuntea leijailevansa huojuvan yleisömassan päällä. Parhaana esimerkkinä tästä on biisi nimeltä 6:36.

Kokonaisuus on kakkoslevyllä onnistuttu saamaan todella hyvälle mallille eikä bändi enää putoa millään mittarilla keskivertobändien luokkaan. Eiköhän tällä levyllä jo niitetä menestystä muuallakin kuin kotimaassa, jossa bändi on yllättäen saavuttanut suuren suosion debyytti-ep:stään alkaen. Ruotsissa raskaalla rockilla kun perinteisesti ei listasijoilla juhlita.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-11-07
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.