Kittie – Oracle
Kittien toinen levy Oracle on todella positiivinen yllätys. Ensimmäinen levy oli mielestäni melko mitäänsanomaton tekele, jolla bändi sai mainetta ja mammonaa todennäköisesti vain siksi, että on kyseessä tyttöbändi. Bändin livekunnosta en osaa sanoa mitään, joten voi menestykseen olla syynä myös hyvä meininki keikoilla. Levy oli kuitenkin mielestäni aika raakile. Oracle on kuitenkin melkein loistava. Morgan Lander on oppinut oikeasti ärjymään eikä vain kuvittele ärjyvänsä. Kun tähän lisätään Gathering tyylisesti etenevät puhtaat lauluosuudet, niin laulupuoli on erittäin hyvällä mallilla.
Varsinainen musiikki on loppujen lopuksi aika tavallista pomppumetallimättöä, mutta kyllä mukana on ihan oivaltavaa musisointiakin. Biisit eivät ole liikaa samanlaisia eikä levy ala puuduttaa. Kun mukana on vielä muutama rauhallinen lähes balladimainen pläjäys on kokonaisuus melkein täydellinen. Ainut levyn heikkous on mielestäni sen ajoittainen liika hidastelu ja junnaaminen. Jos vauhtia olisi ollut pikkasen lisää niin olisi tippunut vitonen, mutta nyt vain neljä. Yks parhaista levyistä kuitenkin tänä vuonna.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2001-12-17
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.