TOC – Loss Angeles

Throne of Chaos eli nykyisin TOC ei ole helppo pähkinä kuuntelijalle. Debyyttipitkäsoitollaan Menace and Prayer Children of Bodomia onnistuneesti lainaillut, ja viimevuotisella Pervertigolla sekalaisia ja osin kuuntelukelvottomiakin säveliä esitellyt espoolaisryhmä on nyt päässyt vaikeaan kolmanteen levyynsä. Kokoonpanoa on päivitetty laulupuolella, debyytillä kaikki murinat ja kakkosalbumillakin hieman vokaaleja hoidellut Taneli Kiljunen on keskittynyt täysin kitaraansa, ja Niklas Isfält sekä Pasi Nykänen ovat menneen talven lumia. Mikrofonin taakse on rekrytoitu Bride Adornedin Tuomas Nieminen, jonka tulo tietenkin uudistaa bändin soundia merkittävästi. Suurimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtuneet sävellyksissä.

Jos Pervertigo yhdisteli Göteborg-deathia ja melodista metallia, uutukainen Loss Angeles koostetaan niiden lisäksi palasista erikoislaatuista poppia ja rockia, unohtamatta pieniä progressiivisempia sävyjä. Kappaleiden tempo vaihtelee Break-a-Neckin kovasti edellislevyn Johnny B. Deadia muistuttavasta nopeasta runttauksesta kakkosbiisinä kuultavaan Mary Lou Is Dead -balladintapaiseen. Niemisen vokaalit hoidetaan pääosin puhtaasti voimametallityyliin, kuitenkaan liialliseen kiekumiseen sortumatta. Murinapuolellakin miehen äänestä löytyy yllättävän paljon sävyjä.

Mielenkiintoista kautta koko TOC:n tuotannon on ollut se, että todella erilaisista kappaleista huolimatta bändin kaikilla levyillä on esiintynyt jossain määrin samanhenkisiä melodioita, jotka on ollut helppo tunnistaa saman yhtyeen kynänjäljeksi. Esimerkiksi Loss Angelesin toimivimmaksi kappaleeksi osoittautuvaa The Windowta ei olisi debyytin aikoihin osannut koskaan odottaa tulevaksi, mutta nyt melankolisen melodian valuessa korvasta sisään yhtymäkohdat on helppo havaita. Kappale sopii monipuolisuutensa vuoksi erinomaiseksi esimerkiksi koko levyn sisällöstä, umpimetallisen perusmelodiansa lisäksi se tarjoaa väliosassa erikoista chillailua, joka luo mielleyhtymiä niin David Bowien tuotantoon, kuin K-kaupan taustamusiikkiinkin. Yleensä tällaiset kaikkea mahdollista materiaalia yhteenliimaavat yhtyeet sortuvat liialliseen yrittämiseen ja liian monimutkaisiin ratkaisuihin, mutta TOC:lla mopo pysyy käsissä kiitettävän hyvin.

Valitettavasti Loss Angelesin yleiskuva ei kuitenkaan liippaa hirveän läheltä täydellistä albumia. Mieleenjäävistä yksityiskohdista huolimatta levyllä pudotaan osittain samoihin kuoppiin kuin Pervertigolla, eli hyvää kappalemateriaalia ei tahdo riittää koko levyn ajaksi. Gothamburg ja Blue Lady jäävät harmittavasti junnaamaan merkityksettömän tuntuisiin kohtiin, ja Waitissa pistäydytään välillä liian siirappisuuden puolella. Palettia korjaa oikeaan suuntaan todella omaan tyyliin vedetty Purple-laina Smoke on the Water. Tavallisesti kornimpaa coveroinnin kohdetta saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta TOC hoitaa homman oikealla rock-asenteella ja saa aikaan suorastaan nautittavan esityksen. Juuri näin tulee coverit tehdä.

TOC on selvästi valinnut linjakseen linjattomuuden. On mielenkiintoista nähdä mihin yhtyeen tie seuraavaksi vie, jos musiikillisia ratkaisuja päivitetään uuteen uskoon yhtä raskaalla kädellä, kuin tähän mennessä julkaistujen levyjen välillä on tehty.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-10-24
Arvostelija : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.