Levyarvostelut

Killswitch Engage – Killswitch Engage

K.E. on raakaa, nopeata ja raivokasta metallia hardcore-vaikutteilla. Aika-ajoin tahkotaan, välillä tyynnytellään ja taas tahkotaan. Kitarat rouhivat, rumpali polkee kuin maailmanloppu koittaisi ja vokalisti vaihtelee matalista kuolonkorinoista korkeisiin rääkymisiin lennossa ja tuntuu kyllä omistautuvan asialleen. Kaikkea leimaa ihan omanlaisensa ote

Levyn aloittava “Temple from the within” alkaa varsin panteramaisella otteella. Rytmitys menee samoja uomia käsi kädessä ja kappaleen loppufeidauskin on varsin tutun kuuloista. Samoilla laduilla jatketaan melkein koko levyn läpi, vaikkakin melodisuutta ja hurjalta kuulostavia tuplabasareita ripotellaan sekaan. Tarkimmat huomaavat myös pieniä In flames -vaikutteita.

Kappaleet eroavat tarpeeksi toisistaan, vaikka lujaa mennään jokaisessa, jotta tätä jaksaa kuunnella. Nyt näin post-numetal aikakaudella tällainen tavara tuntuu menevän. Kukaan ei halua enää kuunnella valitusta ja angstia. Nyt se on purettava johonkin.

Mikä itseäni näin vokalistina miellyttää, on levyn äänityöskentely. Osaava tyyppi. Levystä jäivät parhaiten mieleen juuri aiemmin mainittu avausraita, “Rusted embrace” ja “One last sunset”, joka on yksi parhaista levynlopetuksista ikinä. Rauhalliset kitarat ja patarummut naputtavat ahdistavan rauhallisesti ja koko aikana kuuntelija odottaa pelolla, että milloin repeää koko levyä leimannut raivopäisyys uudestaan. Yksi asia, mitä kyllä kaipaan paljonkin, on rauhallisuus ja sen oikeaoppinen ajoittaminen. Nyt tuntuu, kuin joku jyräisi koko aika yli eikä hengähdystä olisi edes kappaleiden välillä. Mutta onhan se totta, että joskus on paahdettava täysillä ilman taukoja.

Vuodesta 1999 toiminut Killswitch engage tuntuu olevan tosissaan ja tatsi kohdallaan ja kyllähän tämä on pakko mennä tsekkaamaan keikalle. Jos Machine Head, Pantera, Soulfly ja kumppanit ovat mieleesi, on tämä pakkohankinta.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2002-10-15
Arvostelija : Henrik Himberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.