Zen Café – Jättiläinen

Puolen vuoden luovaa taukoa viettävä Zen Café täyttää keikkailemattomuutensa jättämää tyhjyyttä julkaisemalla katselmuksen tähän asti tehtyyn työhön. Laskemalla yhteen yksi plus yksi voisi päätyä siihen tulokseen, että kokoelman tarkoitus on ollut turvata toimeentuloa tauon ajaksi. Tarvitaan kuitenkin vain vilkaisu levyn takakanteen, korkeintaan yksi kuuntelukerta, ja moiset ajatukset hiipuvat olemattomiin.

Itselleni bändi ei ole koskaan ollut mikään jättiläinen. Ennemminkin se on ollut aina jossain taustalla. A-levyn kahtakymmentä itseoikeutettua yleisönsuosikkia kuunnellessa tajuaa, miten kullakin ajalla on ollut oma Zen Café -hittinsä. Kappaleet ovat niitä, jotka ovat olleet myös keikkasettien kovimpia vetoja, ja juuri keikoilla Kahvila on ollut monelle kaikkein todellisimmillaan. Omalla silmiinpistämättömällä ja mutkattomalla tavallaan Zen Café on tehnyt musiikistaan 90-luvun loppupuoliskolla eläneiden kansallista omaisuutta.

Mitkä ovat ne syyt, jotka ovat tehneet tämän kolmen miehen kahvilan luomuksista jotain näin yleispätevää? Bändi on ainakin osoittanut, että kitara, basso ja rummut riittävät pitkälle, kun pyrkimyksenä on tehdä hyvää musiikkia. Zen Caféssa soittimet ovat balanssissa. Suomessa uskotaan totaalisen liikaa pelkkien kitaroiden varaan: Rummut naputtavat beatkomppia oli tahti mikä tahansa ja basso on niin yksinkertainen, että sen voi saman tien miksata kuulumattomiin. Tällä saralla ryhmä Parkkonen & Nylander ovat tehneet työtä, minkä tähden heidän ei soisi jäävän Putron sankarimaineen varjoon.

Levyltä voi poimia välietappeja reitillä alun suoraakin suoremmista ralleista (Lauantai, Sella) harkitun kuuloiseen ilmaisuun. Alusta asti on myös osattu tehdä ns. isoja biisejä. Jo toinen pitkäsoitto poiki Todella kauniin ja Taxin. Ihminen taas on parasta uutta tuotantoa. Siinä ei ole välttämättä niin suurta keikkaiskevyyttä, mutta sisältö on saanut juuri oikean toteutuksen yksinkertaisesta basso- ja synarytmistä.

B-levy sisältää sinkkujen b-puolia, kolme liveä ja kaksi uutta kappaletta. Kooste ei ole yhtenäinen eikä tasainen, mutta se on mielenkiintoinen. Teit minut eilen ja Kissa kuumalla katolla tekevät kunniaa Kauko Röyhkän kultakaudelle vuosina 87-90. Laiskaa laulua, rentoa rokkaavuutta ja pahankurista biittiä. Sellaista, mitä olivat Vladivostok ja Huutoa puistossa. Keikkaäänitykset puhuvat sen puolesta, minkä kaikki jo tietävät. Toimii. Osassa kappaleista taas tulee esiin se huono puoli, mikä on oman linjan löytämisessä. Tavallaan jokainen on surullinen ja Keskustassa rauhallista on toistavat liikaa jo ennen kuultua. Jälkimmäinen käyttää Eipä tiennyt tyttö -kappaleesta tuttua sävelkulkua niin tarkkaan, että kyllä häiritsee. Mukana on kuitenkin myös Huonot päiväsi, jossa on Putron kauneimpiin kuuluva sanoitus.

Eipä vaivuta vielä nostalgiaan. Uutena kuultava Piha ilman sadettajaa osoittaa, että kolmikolla Parkkonen, Nylander, Putro on vielä sanottavaa. Tauolle mentiin etsimään uusia tapoja tehdä asioita, ja kun sieltä palataan, on vielä lauluja löydettävänä.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-10-30
Arvostelija : Maija Repo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.