Levyarvostelut

Katatonia – Last Fair Deal Gone Down

Katatonia on sekä fanien että kriitikoiden suuressa suosiossa, eikä aivan syyttä. Bändin erikoisalaa ovat synkät ja lohduttomat tunnelmat, joissa kuitenkin piilee tietty levollisuus ja sen väistämättömän lopun hyväksyminen. “I must depend on darkness”, valittaa Jonas Renkse Tonight’s Music -biisissä. Lyriikoissa on useimmiten kaikki toivo mennyttä ja jos jokin on hyvin, se on vain kuvitelmaa. Bändin goottipohjainen ja sangen vivahteikas ilmaisu on velkaa ainakin Paradise Lostille, My Dying Bridelle ja Anathemalle, mutta Katatonia kuulostaa silti ehdottomasti itseltään. LFDGD toimii loistavasti tunnelmanluojana sydäntalven kuutamoöihin tai syyssateessa tarpomiseen, esimerkiksi.

Merkittävin ero edelliseen, loistavaan Tonight’s Decision -levyyn on se, että nyt bändi on itse asiassa kokonainen bändi. Uusi rumpali Daniel Liljekvist paukuttaa biiseihin laahaavan ja tuntuvan driven muiden maalaillessa tummia sävyjä Renksen laulun pohjalle. Renksen ilmaisuun kaipaa välillä hieman voimallisempaa otetta, sillä biisit eivät ole missään tapauksessa kesyjä. Kansitaidekin on synkintä mitä olen ikinä nähnyt. Levy on hieman epätasainen, mutta jo mainittu Tonight’s Music, Teargas, Sweet Nurse ja Don’t Tell A Soul ovat kaikki sen verran vahvoja kappaleita, että levyä voi pitää mestariteoksena.

Arvostelu julkaistu : 2002-01-16
Arvostelija : Vilho Rajala

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.