Alice Cooper – The Eyes Of Alice Cooper

Miltei puuduttavan metallisten ja paikoin teennäistenkin Brutal Planet– ja Dragontown-levyjen jälkeen on Alice Cooper palannut rokimpaan ilmaisuun. Muutamissa medioissa on ehditty jo hehkuttaa miehen palanneen uudella levyllään lähemmäs 70-luvun kulta-aikoja. Totta onkin, että uusi levy on lähempänä 70-luvun rockia kuin mikään miehen levy pitkään aikaan, mutta valitettavan kauas tavoitellusta tunnelmasta jäädään.

Levyn aloittava What Do You Want From Me? lähtee käyntiin ilkeällä kitaroinnilla, jossa on sitä jotakin tuttua “siitä vanhasta”, mutta itse biisi jää keskinkertaisen vaisuksi rockjyystöksi, jonka teksteissä Alice ihmettelee miksei naisille mikään kelpaa. Mies kun kytki X-Boxinsakin pois päältä. Se on sitä nykyaikaa, yli viisikymppisten äijien rocklyriikoissakin.

Seuraava biisi Between High School & Old School paljastaakin jo jotain siitä, mistä inspiraatio rokimman levyn tekemiseen on löydetty. Brutal Planet -levyn konesoundeissa oli selkeitä viitteitä esim. Marilyn Mansonin tuotantoon, ja tällä kertaa ollaan 2000-luvun garage- ja retro-rockaallon jäljillä. Biisin aloittava riffi on melkein suora lainaus The Hivesin Hate To Say I Told You So -biisin riffistä, mikä korostuu vielä entisestään, kun se toistuu biisin keskivaiheilla ilman muuta taustaa juuri esikuvansa kaltaisessa pysähdysosassa. Kokonaisuudessaan biisi kuulostaa teennäiseltä 70-luvun tunnelmaa tavoittelevalta retroilulta.

Man Of The Year ja Novocaine tuovat ikävän mielleyhtymän imelään amerikkalaiseen teinipunkkiin ja tässä vaiheessa esiin tulee myös yksi levyn ongelmista, kasvottomuus. Materiaalista ollaan selvästi yritetty saada vaihtelevaa, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta biisit eivät kuulosta lainkaan Alice Cooperilta ja nekin poikkeukset ovat melko tasapaksuja keskinkertaisuuksia ilman kunnollista koukkua.

This House Is Haunted on pienenä kauhutarinana jonkinlainen takautuma Welcome To My Nightmare -levystä, mutta laulussa ei ole yhtään samaa dramaattisuutta ja terävyyttä. Sama vaivaa koko levyä, Alicen äänestä puuttuu se tunnuksenomainen riipivä ja pirullinen ilkeys. Alice Cooperin silmät näyttävät levyn kansien kuvissa väsyneiltä, ja siltä Alice levyllä kuulostaakin. Valitettavan laiskalta kuulostaa myös bändi, biisit soitetaan läpi rutiininomaisesti ilman samanlaista innostunutta ja jännittynyttä latausta kuin mikä alkuperäisellä Alice Cooper -bändillä oli.

Levyllä on vierailevana tähtenä mukana MC5:sta tuttu Wayne Kramer, joka soittaa kitaraa Detroit City -biisissä. Tässä biisissä Alice muistelee vanhoja aikoja Detroitissa ja luettelee liudan kaupungin muita silloisia rokkareita, kuten Iggy Popin ja MC5:n. Koko muun levyn ohella tämä biisi on varsin surullinen muistutus siitä, että aika entinen ei koskaan enää palaa.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2003-11-03
Arvostelija : Aki Kuosmanen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.