Levyarvostelut

Sonata Nocturna – The Darkest Winter

Sonata Nocturna on Espanjan lahja melodiselle metallille. Lahjaa ei saa koskaan palauttaa eikä siitä saa valittaa, mutta tällä kertaa ei moiseen ole tarvettakaan. Yhtyeen debyytti-EP on nimittäin tiukkaa tavaraa alusta loppuun melodisen metallin ystäville.

Kolmen henkilön muodostama Sonata Nocturna on velkaa soundissaan niin Nightwishille kuin Therionillekin, mutta ei kopioi näitä suoranaisesti, vaan hämmentää soppaa hieman The Gathering -tyylisillä sovituksilla ja sangen kauniin äänen omistavalla naisvokalistilla. Mistään popista ei kuitenkaan ole kyse, jalka lavamonitorin päällä soitettavia tilutuksia ei levyllä ole yhtäkään eikä mauttomuuksiin sorruta, vaikka tilaisuuksia tarjoutuu joka tahdissa. Muovisen kolho syntikkasoundi levyllä kyllä on, mikä syö tunnelmaa hiukan, mutta ei häiritse merkittävästi.

Mitään muuta pahaa en pysty tästä kolmen kappaleen EP:stä sanomaan, sillä niin hyvin se onnistui talvisiin ja kuolonromanttisiin tunnelmiin allekirjoittaneen johdattelemaan. Kertakaikkisen hienoa talvista metallia. Pitkäsoittoa odotellessa tämä on erinomainen lohkaisu tutustuttavaksi.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2003-12-12
Arvostelija : Henrik Himberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.