Spineshank – Self-Destructive Pattern

Spineshank edustaa Roadrunnerille tyypillistä nykyräyhää, mutta esittää asiansa keskivertoa vakuuttavammin. Kolmannella pitkäsoitollaan yhtye esittelee popistuneen version itsestään. Vaikka Strictly Diesel oli aavistuksen verran särmikkäämpi kokonaisuus, ei tämä uusin mitään löysäilyä ole. Yhtyeen koneilla höystettyihin, aggressiivisiin metalliralleihin on lisätty roimasti melodiaa ja tarttuvuutta, ja kaiken lisäksi suhteellisen hyvällä menestyksellä.

Menevä Violent Mood Swings potkaisee levyn tehokkaasti käyntiin ja esittelee samalla läpileikkauksen Self-Destructive Patternin tarjonnasta. Eli? Hyvin tehtyä ja tutun turvallista nykyajan jenkkimetallia asianmukaisine sanoituksineen. It’s like a fucking disease/It’s like a fucking disease/And it shows -tyyliset kertosäkeet eivät ole mitään Kalevalaa, mutta ne vaan kertakaikkiaan toimivat viitekehyksensä puitteissa. Ja kun tarttuvuutta löytyy vaikka muille jakaa, ei pitäisi olla mitään valittamista. Eihän?

Kun Spineshankilla selvästi on rahkeita tyylikkäisiin ratkaisuihin, on varsin kummallista, että siltä irtoaa niinkin kamalaa mössöä kuin Smothered. Linkin Park on jo olemassa. Emme tarvitse toista. Samalla pitää niuhottaa levyn ennalta-arvattavasta, itseään toistavasta perusvireestä. Se kiva, melodinen osio löytyy lähes systemaattisesti jokaisesta kappaleesta. Kontrastin takia tuo toimii parhaiten tuimemmissa rutistuksissa, kuten Stillbornissa ja reippaassa lopetusmätössä Dead to Messa. Erikoismaininnan saa vielä Consumed (Obsessive Compulsive), koska se yksinkertaisesti vain on niin hyvä sävellys. Pari sellaista lisää, ja arvosana olisi varmasti ollut toinen.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-24
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.