Mudvayne – L.D. 50

Mudvayne on yksi niistä harvoista bändeistä, jotka aikoinaan pystyivät kilpailemaan rankkuudesta sekä musiikillaan että imagollaan Slipknotin kanssa (ennen kuin se leimattiin älyttömäksi pelleilyksi). Bändin mitä erikoisemmat levyttäin vaihtuvat taitelijanimet, kokovartalomaalaukset ja -maskit ja melkeinpä musiikkityyleittäin vaihtelevat biisit antoivat bändille erittäin vankan imagopohjan.

L.D. 50 on bändin majordebyytti, jolla jotkut haukkuivat bändin kopioineen aikaisemmin mainittuja numeromiehiä, vaikka vuosia aikasemmin tullut Mudvaynen demo oli hyvin samankaltaisella linjalla kuin tämä levy, kun Slipknot taas soitti demollaan jazzia ja oli muutenkin kevyemmällä linjalla. Verrattuna Slipknotin yhdeksänhenkiseen massaan on bändissä ainoastaan neljä henkilöä tekemässä melua, mutta kuten on todettu, määrä ei korvaa laatua, sillä bändin jäsenet ovat paljon lahjakkaampia. Varsinkin bändin basisti, joka ei toimi statistina kuten Klipklopin perkussionistit.

Levyn 17 raidasta ainoastaan 12 on biisejä, loput välisoittoja. Alkuun levy saattaa kuulostaa todella huonolta, mutta ajan myötä levy paranee huomattavasti. Mielestäni ainoa näistä raidoista, joka on vartavasten tehty hittibiisiksi, on Dig, jossa on on sitä “pomppua” vaikka muille jakaa. Siitä tehtiin myös ehkä yksi hienoimmista ja asenteellisimmästä musavideoista, mitä olen vähään aikaan nähnyt. Levyn helmiä ovat muun muassa jo aiemmin mainittu Dig, Internal Primates Forever, Death Blooms ja Severed, tosin levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä.

Laulajan osuudet bändin laulaja hoitaa asenteella rääkyen, mutta herkät melodisetkin osuudet toimivat hyvin. Death Blooms -kappaleen kertosäe jättää vieläkin sanattomaksi. Kud (tai Chüd tai mitä taiteilijanimeä hän nykyisin käyttääkään, tällä levyllä joka tapauksessa Kud) on tosin joutunut lääkärin määräyksestä vähentämään rääkymistä, joten siinä Mudvayne jää hieman taka-alalle nykyisin tälle Iowan Big Bandille. Väliin lisätyt Mr. Bunglelta tutut funksekoilut ja Toolin tyyliset progressiiviset biisirakenteet tekevät tästä sekametelisopasta vielä mehukkaamman. Lyriikoiden aiheet ovat myös mitä mielenkiintoisimpia: itsepäisesti omassa linjassa pysyminen, huumeaddiktiot, hylätyt lapset… Lyriikat ovat myös ottaneet jonkin verran vaikutteita elokuvasta 2001: A Space Odyssey.

Huonoja levyllä omasta mielestäni ovat ainoastaan välisoitot, sillä ne ovat lähinnä jotain selitystä tieteestä ja taustalla kuullaan jotain häiriöääniä. Välisoitot tulee yleensä aina skipattua, mutta kuka tuollaisista välittää, jos levy muuten on näinkin infernaalisen hyvä. Piste.

Arvostelu julkaistu : 2003-09-16
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.