Levyarvostelut

Tyr – Eric The Red

Färsaarten viikinkien kirveet heiluvat uhmakkaasti myös yhtyeen toisella albumilla. Folk-orientoitunut, omintakeinen progemetalli jaksaa edelleen kiehtoa.

Eric The Red jatkaa siitä, mihin How Far to Asgaardilla jäätiin. Debyytin yhteydessä allekirjoittanutta niistettiin avojään perstaklauksella ja pahasti, niin huimaa oli Tyrin meno. Tällä kertaa pää pysyi pystyssä, eikä vastaavaa nöyryytystä päässyt tapahtumaan. Vaikkei bändin sävellysten taso saati sovitusten moninaisuus mihinkään olekaan kadonnut, on yllätysmomentti menetetty. Mitään varsinaisesti uutta ei uudella levyllä siis kuulla, ellei sellaiseksi lueta pirteää metallisovitusta irlantilaisesta juomalaulusta The Wild Rover.

Yhtä kaikki, näin tasapainoisia kokonaisuuksia tehdään enää harvoin. Mikäli et saa näppylöitä epäkonventionaalisesta metallista tai folkloresta ammentavasta lyriikasta, kannattaa Tyriin ehdottomasti tutustua.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-10-08
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.