ZZ Top – Mescalero

Mescalero sai parin kohonneita kulmakarvoja ja vinon suupielen vastaanotokseen. Epäilykset ja pelon haiven lienevät perusteltuja, sillä viime kerralla uudelle vuosikymmenelle siirtyminen osoittautui ZZ Topille kovin hankalaksi. Recycleria vaivasi lähes lapsellinen innostus silloisen musiikkiteknologian edistyksen mukana tuomista mahdollisuuksista. Onneksi bluesrock-veteraanit eivät kuitenkaan putoa samaan sudenkuoppaan kahdesti. Eijjei, tänä päivänä löytyy aivan uusia ansoja astuttaviksi.

Ensimmäiset kaksi biisiä ovat karvas pettymys. Pahasti popahtavien nallien jälkeen tekee mieli puhkoa renkaita. Edes Billy F. Gibbonsin ohjastama rouhea bluesjyrä ei kiillä näin syvässä kurassa ajettaessa. Materiaali kuitenkin paranee tasaisesti levyn loppua kohti – vieläpä hyvin jyrkästi

Seitsemännessä kappaleessa Piece alkaa jalkakin jo hieman polkemaan. Kolmikon raudanluja yhteensoitto ja uskomattoman tarttuva groove pääsevät todella oikeuksiinsa vasta yhdennessätoista biisissä What It Is Kid, missä Dusty Hillin kävelyttämä walking bass kävelee suoraan ulos studiosta – potkaistuaan ensin oven saranoiltaan. Patojen takana heiluva Frank Beard ei parrattomuudesta huolimatta tule paljon jäljessä. Miehen timanttisen tiukka biitti kulkee kuin turboahdettu vankkuri kultaryntäyksessä. Härkämäiset fillit jättävät jalkoihinsa epäileväisimmätkin kuuntelijat – “Anna setä näyttää”.

Miksausprosessiin lienee uponnut useampi työtunti, mutteipä ole aika mennyt hukkaan. Mescalero on omalla tavallaan tyylikäs liitto jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja etenkin jotain sinistä. “Play it again, Sam”. Lainatusta osastosta vastaa levyn piiloraidan paikalta löytyvä parran kasvattanut, ihastuttava As Time Goes By.

Vaikka reilu kourallinen mainioita kipaleita onkin kelkassa, materiaalin häiritsevää epätasapainoisuutta ei käy kieltäminen. Ollaan tultu 2000-luvulle revolverit paukkuen, mutta panoksista puolet on vaihdettu paukkupanoksiin. Tämän lisäksi myös ajoittainen pop-ilveily ja pariin otteeseen sietokyvyn ylittävät kantrivedot pudottavat pisteitä toisen pykälän siitä tasosta, millä parhaimmillaan liikutaan. Mikäli lähes pakollinen raitojen ylihyppiminen ei ole turhan hankala rasite, on silti kyseessä vähintäänkin tutustumisen arvoinen äänite. Vannoutuneille faneille kiekko uponnee vaikka uppopaistettuna.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-09-18
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.