Iron Maiden – Piece Of Mind

Perinteisesti Iron Maidenin klassikkoalbumiksi tunnutaan valittavan The Number of The Beast. Tästäkin huolimatta tämän arvion kohteena on “Pedon Numeron” seuraaja, vuonna 1983 julkaistu Piece of Mind (POM). POM on nimittäin edeltäjäänsä huomattavasti tasaisempi ja tyylillisesti kypsempi albumi. Lisäksi levyllä on, McBrainin liityttyä bändiin, ensimmäistä kertaa koossa Maidenin kenties klassisin kokoonpano: Bruce Dickinson – laulu, Adrian Smith – kitara, Dave Murray – kitara, Steve Harris – basso ja Nicko McBrain – rummut.

McBrain liittyi Maideniin Clive Burrin lähdettyä bändistä tammikuussa ’83. Vaikka Burr olikin hyvä rumpali, on mm. jazz-yhtyeissä nuoruudessaan soittanut McBrain teknisesti aivan omaa luokkaansa verrattuna Maidenin aiempiin rumpaleihin. Nickon tekniikasta ja tyylistä antaa maistiaiset heti levyn avausraita, Where Eagles Dare. Kappale pohjautuu Alistair Mcleanin toiseen maailmansotaan sijoittuvaan fiktiiviseen romaanin, josta on myös tehty Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva. Instrumentaali-osion rumpufillit kuvaavatkin konekivääritulitusta ja onpa samaan yhteyteen lisätty taustalle ääniefektinä oikeankin konekiväärin pauketta.

Where Eagles Dare’n lailla suurin osa Iron Maidenin sanoituksista pohjautuu historian tapahtumiin, kirjallisuuteen ja elokuviin. Tämän tapaisista lyriikoista lienee saanut alkunsa sinänsä musiikillisesti sisällötön termi “sankarihevi”. Varsinaista kantaaottavuutta Maidenin 80-luvun tuotannossa ei juuri esiinny, ellei sellaiseksi lueta sota-aiheisissa kappaleissa rivien välistä luettavissa olevaa sodan vastaisuutta. Mistään taistelulauluista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan sanoitukset ovat yleensä puhtaan kerronnallisia. POM erottuukin edukseen hevisanoituksia aiemmin (ja usein nykyäänkin) vaivanneesta merkityksettömyydestä ja korniudesta. POM:lla Maiden ottaa samalla selvän pesäeron aiemman tuotantonsa satunnaiseen “kauhuelokuva-lyriikkaan”. Piece of Mindin kappaleista löytyy toki myös sanoituksia, joissa on enemmän tulkinnanvaraa. Hyvä esimerkki tästä on lähes seitsenminuuttinen, rauhallinen ja tunnelmoiva Revelations, joka alkaa otteella vanhasta englantilaisesta virrestä ja jatkuu hivenen epäselvillä viittauksilla Vanhan Testamentin aikaisiin tapahtumiin. Kappale on kokonaisuudessaan Dickinsonin käsialaa ja hänen kädestään ovatkin syntyneet Maidenin runollisimmat sanoitukset. Sanoituspuolelta löytyy silti tämän täydellisyyttä hipovan levyn ainoa heikkous. Quest for Fire’n historialliset epätarkkuudet saavat tarkemman kuulijan hymyilemään vaivautuneesti. Musiikillisestihan tämäkin kappale on erinomainen.

Singlenä POM:lta julkaistiin Krimin sodasta kertova, yhdeksi hevihistorian tunnetuimmaksi kappaleeksi noussut The Trooper. Trooperin aikana kuullaan Smithin ja Murrayn kaksoissoolo, jossa pitkälti henkilöityy tämän kitaristiduon saumaton yhteystyö. Juuri soolojen osalta Maiden on aina ollut omaa luokkaansa. Soolot ovat kiinteitä kappaleiden osia; eivät itsetarkoituksellista tilutusta tai kappaleen venyttämistä. Pidemmissä kappaleissa on tyypillistä, että soolo on yhdistetty instrumentaaliosion yhteyteen, josta jälleen palataan luontevasti takaisin kappaleen teemaan. Tästä mainioina esimerkkeinä toimivat mm. jo aiemmin mainitut Where Eagles Dare ja Revelations.

Toinen single on kreikkalaiseen mytologiaan pohjautuva Flight of Icarus. Icarus sai osakseen melko paljon radiosoittoa jopa Yhdysvalloissa, mikä on Maidenille varsin poikkeuksellista. Selityksenä tälle lienee se, että Icarus on Piece of Mindin rockahtavin ja “kevein” kappale ja täten jenkkiradiollekin sopiva. Yhdysvalloissahan tietyt tahot kritisoivat voimakkaasti POM:n edeltäjää, The Number of the Beastiä satanistiseksi, mitä se ei tietenkään ollut. Kritiikistä suivaantuneena bändi laittoi Still Life’n introksi takaperin nauhoitettua puhetta. Tuohon aikaan nimittäin Yhdysvalloissa uskovaiset pyrkivät löytämään heavy metal -albumeilta satanistisia viestejä pyörittämällä levyjä takaperin. Kun Still Life’n intron kuuntelee käännettynä, paljastuu puhujaksi Nicko McBrain ja viestiksi osapuilleen seuraavaa: “What ho said the monster with the three heads, don’t meddle with things you don’t understand.”

Levyn viimeinen kappale on progressiivisiakin elementtejä sisältävä To Tame A Land. Kappaleessa esiintyvät juuri ne osatekijät, jotka määrittelevät musiikillisesti niin Piece of Mindin albumina kuin Iron Maidenin tyylin yleisemminkin. Sävellyksen yllättävyys ja monipuolisuus, mahtavat kitaraharmoniat sekä viimeistelty sovitus lisättynä puhtaalla teknisellä taidolla ja Martin Birchin huipputuotannolla muodostavat kokonaisuuden, josta on vaikea parantaa. To Tame A Land osoittaa myös, että Bruce Dickinson on hevilaulajana kiistatta yksi suurimmista. Dickinson ääni on puhdas ja syvä, äänialue on huomattavan suuri ja teknisesti mies on erittäin monipuolinen. Maidenin soundin tärkeimmän osan muodostaa kuitenkin Steve Harrisin omaperäinen tyyli soittaa bassoa. Bassosoundi on erittäin diskanttivoittoinen ja basso on tyypillisesti miksattu hyvin pintaan. Efektilaitteesta ei Harris-soundia löydä, sillä soundi perustuu pitkälti Harrisin tapaan käyttää erittäin paljon voimaa kieliä näppäillessään. Tämä asettaa tietenkin suuret vaatimukset oikean käden tekniikalle ja kestävyydelle. Harrisin bassokulut kulkevat lisäksi tavallisesti hieman korkeammalta kuin metalli-musiikissa yleensä, joten basso on todella hyvin kuultavissa. Basson rooli onkin Iron Maidenissa huomattavan korostunut. Harris ei tyydy rytmin ylläpitämiseen vaan soittaa monissa kuluissa itse asiassa enemmän kuin kitaristit. Juuri To Tame A Landissä tulevat hyvin esille edellä mainitut seikat – instrumentaaliosion bassofillit ovat varmasti hyvää harjoitusta pidemmällekin ehtineelle basistille.

Piece of Mind on Iron Maidenin ja samalla koko 80-luvun heavy metallin definitiivisin albumi. Se asettaa standardit melodiselle heville aina näihin päiviin asti. 20 vuotta ja 50 miljoonaa myytyä albumia myöhemmin luovuus ja into tehdä hyvää musiikkia ei ole kadonnut minnekään. Uusi studioalbumi onkin luvassa jo ensi keväänä – jäämme innolla odottamaan. Up the Irons!

Klassikko

Arvostelu julkaistu : 2002-09-24
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.