Nightwish – Imaginarium

Nightwishin tarina on suomalaista musiikkihistoriaa ja vielä 15 vuotta sitten helposti “ei-kaupallista -potentiaalia”-kategoriaan luokitellusta bändistä on vuosien mittaan kehkeytynyt yksi melodisen metallimaailman omaleimaisimmista orkestereista. Bändi on lisäksi onnistunut kaatamaan genreraja-aidat niin moneen kertaan urallaan, että kansansuosio alkaa lähennellä jo lätkäsuosiota. Myihän tämäkin levy ennakkoon enemmän kuin mikään muu albumi tänä vuonna koko vuotena, ja joulumarkkinat ovat vielä tulossa.

Moni varmasti epäili Nightwishin tarinan päättyvän Tarja Turunen -episodiin, mutta täytyy myöntää, että sen jälkeen bändi on ollut aina askeleen edellä seuraajiaan. Vaikken henkilökohtaisesti juurikaan jaksanut kiinnostua Anette Olzonin debyytistä, niin pakko se on myöntää, että levyltä puskettin markkinoille muutama hyvinkin mairitteleva vetäisy.

Dark Passion Play vei bändin mahtipontisuuden uudelle tasolle, jossa Lontoon filharmonikoilla oli oma osansa. Imaginariumista on varmasti odotettu jatkoa tälle mahtipontisuudelle ja osittain sitä onkin tarjolla. Tällä kertaa mahtipontisuus tarjoillaan kuitenkin hieman erilaisessa muodossa. Toki mukana on edelleen samoja sinfonisen metallin elementtejä kuin aikaisemminkin, mutta bändin kokoilunhalu on jälleen saanut uusia ulottuvuuksia – Slow, Love, Slow on kuin suoraan jazz-klubilta napattu ja sopisi hyvin David Lynchin tuotoksiin, I Want My Tears Back ja Scaretal ovat folkmetallihenkisiä, jälkimmäisen tuodessa mieleen jopa Finntrollin, Arabesque-raita puolestaan henkii Laibachin mahtipontisia “kansallishymnejä”.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla biiseistä tuli mieleen enemmänkin lastenlaulut kuin metalli. Tiedä sitten johtuiko tuo tunne siitä, että jotenkin niistä puskee läpi leikkimielisyys. On haluttu kokeilla kaikenlaista rohkeasti ja häpeilemättä. Sen takia tämä varmasti myös on rentouttavaa kuunneltavaa. En voi millään mittarilla sanoa olevani Nightwish-fani, mutta tämä levy nappaa heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla mukaansa.

Tuomas Holopaisen sävellykset ovat tällä kertaa vielä enemmän elokuvamaisia. Tunne voi toki johtua siitäkin, että levy on tehty jo alunperinkin elokuvan (tai oikeastaan lyhytelokuvien) soundtrackiksi. Ehkä alitajuisesti ääniin liittää oman päänsisäisen elokuvan. Mielenkiintoista onkin nähdä miten ne omat kuvat sopivat keväällä ilmestyvän täyspitkän leffan tarinaan. Ainakin sen voin sanoa, että tarina päättyy taistelukohtaukseen, josta hyvä selviytyy voittajana, jos albumin biisijärjestys nimittäin noudattaa elokuvan tarinaa.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2011-12-12
Arvostelija : Tero Kallio

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.