Levyarvostelut

Kordz, The – Beauty & The East

Libanon ei ole niitä kuumimpia maita, kun puhutaan alternative rockista ja metallista, enkä suoralta kädeltä osannut nimetä ennen tätä ainuttakaan yhtyettä/artistia kyseisestä maasta. Länsimaihin keskittynyt musiikkimaailma on kuitenkin vaikuttanut planeetan joka kolkkaan, joten myös The Kordz kuulostaa siltä, kuin se voisi olla kotoisin Helsingistä, Lontoosta tai vaikka Lissabonista.

Globalisaatio toimii myös toiseen suuntaa, sillä esimerkiksi erinomaisen Nothing or Everything kipaleen itämaiset vaikutteet saavat soiton kuulostamaan aivan kotoiselle, Far from the Sunin aikaiselle, Amorphikselle. Näin onkin tavallaan huvittavaa, että bändi huokuu parilla raidallaan myös idästä vaikutteita ammentaneelle Led Zeppelinille – kuka lopulta siis on kiitollisuudenvelassa ja kenelle?

Koska lopullista totuutta juurista on mahdoton löytää, lienee parempi keskittyä itse musiikkiin. Beauty & The East onkin melkoinen coctail itämaisia soundeja, rennosti rullaavaa modernia rockia, sekä melodista metallia. Vertailukohdiksi nousevat edellä mainittujen nimien lisäksi Alice in Chains, sillä vokalisti Moe Hamzehin tyylissä on jotain hyvin samaa, eivätkä kappalerakenteetkaan jää usein kauas seattlelaisten rakenteluista. Nipun tarttuvinta osastoa edustavat Get Behind ja Last Call, eivätkä sinkkukelpoiset vetäisyt jää suinkaan tähän, joten muoto on hallussa eikä kielikään tuota ongelmia.

Intro ja viisitoista kipaletta ovat melkoinen annos musiikkia, mutta vaikka albumille on kertynyt mittaa reilusti yli tunti, kantaa Beauty & The East loppuun saakka. Pari heikompaa siivua olisi toki voinut jättää rannalle, mutta muuten kiekosta on vaikea löytää heikkoa kohtaa. Tutun kuuloista, tasaisen vahvaa ja juuri sopivan erilaista, joten mikäli aiemmin mainitut nimet miellyttävät, en näe mitään syytä miksei The Kordziin voisi ihastua.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2011-11-21
Arvostelija : Mika Roth

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.