Pharaoh Overlord – Out of Darkness
Pori-skenen levyjen suhteen on parempi säästää itseään turhilta ennakko-odotuksilta, sillä epäonnistuminen on mitä todennnäköisintä. Yllättämään pääsi myös Pharaoh Overlordin kuudes (tai Overlördin toinen) albumi. Siinä missä edeltävä Siluurikaudella hämmensi avantgardisella näppäilyllään, tyrmää hengästyttävä heavy metal nyt vasten kasvoja.
Pharao Overlord teki itsensä tunnetuksi hypnoottisilla yhden riffin biiseillä. Neljännellä albumilla tästä livettiin lisäämällä biiseihin lauluja ja useampia osuuksia. Samalla nimeen ilmestyivät ö:n pisteet. Uutukainen vie linjan pidemmälle, ja materiaali on muutamaa jumitusta lukuun ottamatta melko normaalirakenteista.
Kraut rockista on siirrytty 80-lukulaiseen heavyyn, josta löytyy niin Danzigia, Venomia kuin Tygers of Pan Tangiakin. Viimeksi mainitun henki on läsnä myös kansikuvan avaruustiikerissä. Alkupään autotallisoundit niin ikään ovat vaihtuneet tuimaan kasarijynkytykseen. Miehistössäkin on muutoksia, sillä Janne Westerlund ei albumilla soita, vaan kitaran varressa on Jussi Kangas. Mies vastaa lisäksi laulusta lukuisien vierailijoiden, kuten Bruce Duffin ohella.
Alkupään jumitteluun tottuneille Out of Darkness voi olla kova pala purtavaksi. Vanhasta muistuttaa lähinnä Devastatorin viisiminuuttinen loppuhöyryily. Levy tuntuisi olevan lähempänä Circlen Hollywoodia (varsinkin Sacrificea) kuin PO:n kolmea ensimmäistä albumia. Muutos pääsi jälleen yllättämään, mikä on lähinnä hyvä asia: tässä NWOFHM:n vaara piilee. Yhtyeen aiempaan tuotantoon kiekkoa on vaikea suhteuttaa, mutta kyse on joka tapauksessa lujaa ratsastavasta, vaarallisesta ja tarttuvasta heavy metal -levystä.
Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2011-09-13
Arvostelija : Matti Pitkänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.